No eipä tässä ihmeitä, edelleenkään en omin avuin pääse sängystä ylös, enkä takaisin. Aina pitää pyytää poika apuun. Hän myös laskee mut vessan pöntölle ja nostaa ylös, kun muuten en pääse.
Unta ja kipulääkkeitä sopivaan tahtiin, niin siinä se päivä menee. Ja oikeasti se unikin tulee, sitä ei tarvii yhtään odotella. Ja pitkin päivää. Olen koittanut tabletilla pelailla, mutta sekin rasittaa niin, että välillä on pakko laittaa pelit ja vehkeet ja pois vetää unta balloon.
Sitä vaan olen ihmetellyt, että miten hemmetissä sellaiset ihmiset selviävät tästä rumbasta, joilla ei ole apua kotona saatavilla.
Kuvassa mun parhaat kaverit seuraavan 2 kk:n ajan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti