Paikkana siis Terveystalo Turku.
Ennen leikkausta pyysin omalääkäriltäni reseptin laihdutuslääkkeeseen.
No sitä Ozempiciahan ei sitten ollut saatavilla, joten jouduin turvautumaan Rybelsukseen, josta sitten tulikin melko huono olo. Paino kuitenkin putosi kesä-heinäkuun vaihteesta 30.8. mennessä n. 7kg, joten sikäli hyvä, että pääsin alle sadan kilon, jota olenkin tavoitellut jo pitkään, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Leikkuspäiväksi sovittiinn 10.9. koska se oli töideni kannalta paras ajankohta ja myöskin paras ajankohta olla muutama viikko poissa töistä, ilman, että työt siitä kovasti kärsisivät.
Aamulla siis labran kautta sairaalaan. Siellä sain ihan oman privaattihuoneen nro 15 💜 Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja vastaanotto muutenkin sellainen, että huomasi, että ei olla nyt julkisen terveydenhuollon kanssa tekemisissä.
Leikkaus sujui suunnitelman mukaan, ja leikkauksen jälkeen pitivät kyllä hyvän huolen siitä, että kivut eivät pääse ns. niskan päälle.
Päivä muuten meni aika paljolti nukkuessa, kun oli niin kova kipulääkitys päällä, että nupissa tuntui vaan tyhjältä.
Ensimmäinen Ferrarilla-ajo yritys ei onnistunut, ei ollut vielä puudutus haihtunut niin, että ois jalka kantanut, joten ei muuta kuin takas petiin ja uusi yritys tunnin kuluttua. Sitten jo pääsin ajelulle vessaan asti.
Jossain vaiheessa tuli sitten fysari katsomaan, että josko jo harjoiteltais sauvoilla kävleyä. No ei kestänyt koipi sauvoja vielä, joten taas tunti ja uusi yritys. Sitten onnistui.
Ruokaakin ehdoteltiin, mutta ei vielä oikein maistunut, kun lopulta tuli nälkä, sain oikein maukasta kirjolohikeittoa ja sämpylän sekä omenakiisseliä kermavaahdolla ja bonuksena vielä ilman karrageenia.
Hoitaja soitti paaritaksin valmiiksi, jo silloin kun aloin ruokailla ja sehän sitten yllättikin saapumalla puoli tuntia etuajassa!
Noh, ei muuta kun pukemaan, että pääsin lähtemään kotiin, mukava ja tasainen kyyti olikin. Autosta tosin tuli mieleeni ruumisauto, täysin musta sisustus ja jopa verhot olivat mustat. Mutta kyllä mersukyyti kelpas, olihan tuo nyt paljon helpompaa, kuin ängetä maasturin etupenkille. Onneksi en sitä lähtenyt yrittämään.
Matka kotiin kesti noin tunnin ja kotona sitten suoraan sänkyyn. Ukko sai koota mun CPAP-laitteen pakoilleen ja pojan hommaksi jäi auttaa mut sänkyyn.
Vähän on pimennossa tuon illan tapahtumat, mutta vessassa varmaankin pit käydä kerran, kipulääkkeet naamariin heti kun muistin, että niitäkin piti ottaa heti.
Kirjoitan tätä siis vasta nyt 14.9. kun vasta tänä aamuna tuli mieleeni, että voisin nämäkin muistot kirjoittaa talteen.
Yhtään mihinkään en pääse ilman apua, poika auttelee jalkoja pois sängystä ja takaisin sänkyyn, itse en niitä saa liikkumaan mihinkään. Ja tosi varovainen pitää olla, sattuu niin peevelisti tuonne niveleen.
Tälle illalle kuului 1 tehokkaampi kipulääketabu heti kotiuduttua ja illalla ennen nukkumaanmenoa vielä toinen. Myös verenohennuslääke pitää otta joka ilta ilta 10 pv:n ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti