Therezzan lapsettomuus- ja adoptiotarina

 

12/92

Muutin yhteen avomieheni kanssa lokakuussa -92 ja jätin pillerit pois. Ehti tulla yhdet menkat ja sitten marras-joulukuun vaihteessa tärppäsi. Olin onnesta sykkyrällä, meille tulee vauva!

01/93

Jo ennen joulua tuntui epämääräisiä kipuja oikealla puolella ja tammikuun 12 pvä kivut yltyivät niin koviksi, että menin käymään työterveyshoitajalla, että saisin pari päivää vapaaksi ja pääsisin kotiin toipumaan. Onneksi tt-hoitaja oli hyvin tehtäviensä tasalla ja passitti minut terveyskeskuksen päivystykseen. No lääkäri sitten totesi, että oikealla on jokin möykky, noin "pähkinän kokoinen" ja kirjoitti lähetteen keskussairaalaan. Sairaalan päivystyksessä jouduin odottamaan kolme tuntia, ennen kuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Tämä lääkäri ei kylläkään löytänyt mitään möykkyä mistään, ei edes ultralla. Kohtukin oli tyhjä ja hcg huiteli jo jossain yli 8000. Minua ei kuitenkaan päästetty yöksi kotiin, vaan seuraavana päivänä oli tarkoitus tehdä tähystys ja ruiskuttaa siihen "möykkyyn" jotakin, että se älyäisi irrota sieltä.

Aamulla sitten heräilin ja kävin suihkussa. Pukeutuessani tunsin hirvittävän vihlaisun oikealla ja kiiruhdin sitten takaisin huoneeseeni ja huusin ohi mennessäni hoitajille siihen koppiin, että "nyt se munanjohdin sitten vissiin puhkesi". Sainkin aikaan oikein kunnon vilskeen osastolla. Leikkaussali-aikani oli klo 13 ja tämä tapahtui klo 11. Klo 12 olinkin sitten jo leikkaussalissa taju kankaalla. Olivat sitten viiltäneet tuommoisen 25 cm pitkän viillon nk. "bikinirajaan" ja poimineet vauvamme alun pois. Vatsaontelossani oli ollut vertakin 400 ml ja siten vielä lisäksi se mitä menetin siinä leikkauksen aikana. Olin tosi kehnossa kunnossa leikkauksen jälkeen. Verenpaineet alamaissa ja hemoglobiini alle 80. Lievästi ilmaistuna nuppi oli ihan sekaisin. Viikon päivät jouduin sitten viettämään vuodeosastolla ja sanoivat että oli hengenlähtö lähellä!

Sairaalasta lähtiessäni teimme sen ihanan lääkärin (mies) kanssa treffit synnytyssaliin noin vuoden kuluttua. Treffit tosin eivät koskaan toteutuneet!

08/93

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Menin sitten omalle gynekologilleni, ja aloitimme peruslämmön mittaukset, jotka osoittivat, ettei kaikki ole kunnossa. Lämpö ei noussut eikä siis ovulaatioita tapahtunut.

Sain lähetteen munatorvien aukiolotutkimukseen, joka oli muuten aivan älyttömän tuskallinen!! Silloin siihen ei vielä saanut mitään kipulääkitystä. Oma gyneni kyllä antoi omistaan (siis kaivoi omasta käsilaukustaan) jotain kipulääkkeitä kaksi pilleriä ja ne oli määrä ottaa noin tuntia ennen tutkimusta, mutta kun ei niistä ollut mitään apua. Tuska oli hirveä. En voinut olla huutamatta. Minä jolla kuulemma on poikkeuksellisen korkea kipukynnys!! Silloin tutkimus tehtiin tunkemalla kohdun suusta sisään semmoinen sormenpaksuinen intrumentti, ja tietysti ensin pihdeillä kohdun suusta kiinni, niin että veri lensi.

Tuloksena oli, että väriaine kyllä kulkee molemmissa munanjohtimissa, vaikkakin hitaanlaisesti.

Mieheni sai lähetteen Sperma-analyysiin, tulos oli tosi hyvä, siittiöissä ei siis ollut vikaa. Ei ainakaan päälle päin näkyvää vikaa...

Lääkärini myös kirjoitti lähetteen TYKS:n lapsettomuuspoliklinikalle jo valmiiksi, kun totesi, että jonotusajat ovat tosi pitkät. Hän myös itse toimitti lähetteen eteenpäin.

06/94 Ensimmäinen käynti lapsettomuuspoliklinikalla. Jonotusaika oli siis 10 kk!!

07/94 Tehtiin laparoskopia, jossa tutkittiin johtimet uudelleen, tällä kertaa onneksi nukutuksessa. Väittivät kaiken olevan kunnossa!!

Sitten alkoivat Clomifen -kuurit. (Clomifen on nk. valehormoni, joka saa aivot antamaan kropalle käskyn että estrogeeniä on liian vähän ja että sitä tarvitaan lisää mikä sitten saa kropan tuottamaan lisää estrogeeniä. Estrogeeni puolestaan on hormoni, joka saa munasolut ja kohdun limakalvon kasvamaan.)

10/94 Clomifen 50 mg pd 3-7 (pd= kuukautiskierron pv)

12/94 Clomifen 50 mg pd 3-7

Muutamalla kierrolla tutkittiin vaikutusta, mutta teho ei ollut riittävä. Siispä annosta nostettiin. Ja taas tutkittiin. Silloin tällöin saatiin kypsymään munarakkula tai kaksi, mutta kohdun limakalvo oli lähes aina liian ohut.

02/95 Clomifen 100 mg pd 3-7, Pregnyl 10 000 IU, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18 (Pregnyl on istukkahormoni eli raskaushornoni=HCG, siis se hormoni joka ylläpitää raskautta ja jota kaikki raskaustestit virtsasta mittaavat Hoidoissa sitä käytetään kypsyttämään munasolut loppuun ja sitten irrottamaan ne 36 tunnin kuluttua Pregnyl-pistoksesta. IU = International Unit eli Kansainvälinen Yksikkö = KY.  Lugesteron puolestaan on progesteronia eli keltarauhashormonia, jota normaalisti erittää munasarjassa oleva vanha munarakkula, josta munasolu on lähtenyt liikkeelle. Hoidoissa Lugesteronia käytetään pitämään kohdun limakalvo riittävän paksuna ja limakalvon rakenne oikeanlaisena. Tämä kait siksi, että jos jostain syystä keltarauhanen ei tuottaisikaan riittävästi progesteronia.)

05/95 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18,

-> tuulimuna, hcg 3115 rvk:lla 5+5 rkv 8+2 kaavinta (Tuulimuna tarkoittaa raskautta, jossa kohdussa on vain sikiökalvot, mutta sikiö puuttuu.)

Aikaan ei siis saatu muuta kuin yksi tuulimunaraskaus. Siitäkään minulle ei ensimmäisessä ultrassa kerrottu totuutta. Sain vain ajan toiseen ultraan parin viikon päähän ja kaiken piti olla ok. Olin taas seitsemännessä taivaassa, meille tulee vauva!! Kävin jo ostamassa itselleni äitiyshousutkin, kun tavalliset alkoivat jo vähän kiristää. Ehdin jo suunnitella vaikka mitä, mm. nimiä lapsellemme. No toinen ultra pudottikin sitten maan pinnalle. Siellä ei muuta ollut kuin sikiökalvot! Ja sitten heti seuraavana päivänä kaavintaan. Tunne oli aivan hirvittävä. Puhumattakaan siitä, että minun oli nämä uutiset kerrottava miehelleni!

Sain sitten taas Clomifen reseptin ja niitä käytin sitten "omin päin. + yhden kerran tehtiin keinohedelmöitys (= IUI tarkoittaa sitä, että miehen nk. pesty sperma ruiskutetaan suoraan kohtuun ja sitten odotellaan että luonto hoitaisi loput).

09/95 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

11/95 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

01/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

03/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

05/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

07/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

09/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18 + IUI

Jälleen tärppäsi, mutta nyt tiesin jo etukäteen, ettei kaikki ollut kohdallaan. Kun soitin verikokeen tuloksia, hoitaja iloisesti onnitteli minua, mutta minä palautin vuorostani hänet takaisin maan pinnalle, kun pyysin katsomaan mikä oli lukema!

-> rvk 4 hcg 37 = varhainen keskenmeno = kemiallinen raskaus (=tarkoittaa sitä, että alkio kiinnittyy kohtuun vähäksi aikaa, mutta lopettaa sitten kehityksensä jo muutamassa päivässä. Nämä ovat niitä tapauksia, joissa nk. luomusti raskaaksi tulevalla naisella kuukautiset ovat pari päivää myöhässä, eikä hän vielä edes tiedä olevansa raskaana, eikä koskaan saakaan tietää....)

12/96 Clomifen 100 mg pd 3-7, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18

Vielä kerta Clomifenia ja sitten tulikin puolen vuoden tauko, kun olin jo ollut kaksi vuotta työttömänä, niin piti taas tehdä 6 kk töitä, että saa taas päivärahaa seuraavat kaksi vuotta. Asumme pienellä paikkakunnalla, josta ei niin vain töitä löydy. Kun sitten työrupeama läheni loppuaan lähdettiin taas kokeilemaan, vähän järeämmillä aseilla tällä kertaa.

08/97 Fertinorm HP 150 IU pd 3-9, Lugesteron 2 x 2 alk pd 18 + omat konstit (Fertinorm HP on pistoksena otettava hormonivalmiste, joka on FSH:ta = Follikkeleita Stimuloiva Hormoni, siis itse hormoni, ei enää valehormoni. FSH:lla kasvatetaan munasoluja, se on vahvempaa valmistetta kuin Clomifen. Follikkeli on munasarjassa kasvava munarakkula jonka sisällä munasolu lilluu, kunnes se on kypsä irtoamaan. Muita FSH valmisteita ovat Puregon ja Gonal F)

Kun tuloksia ei saatu aikaan siirryttiin IVF eli koeputkihedelmöityshoitoihin. IVF:ssä kypsytetään suurilla FSH annoksilla useita munasoluja samanaikaisesti. Sitten munasolut kerätään punktiossa talteen ja hedelmöitetään maljalla laittamalla munasolut nk. pestyn sperman sekaan.

I IVF

12/98 Synarela, Puregon 12 x 200 IU, Profasi 5000 IU, limak. 9,2 mm, 14 munasolua, 8 alkiota (Synarela on nenäsuihke, jolla oma hormonitoiminta pysäytetään, ettei se sitten pääse sotkemaan koko hoitoa! Profasi on vastaavaa tavaraa kuin Pregnylkin: istukkahormoni eli raskaushornoni=HCG, siis se hormoni joka ylläpitää raskautta ja jota kaikki raskaustestit virtsasta mittaavat. Hoidoissa sitä käytetään kypsyttämään munasolut loppuun ja sitten irrottamaan ne 36 tunnin kuluttua Pregnyl/Profasi-pistoksesta. Normaalikierrossa nainen erittää LH-hormonia eli Lutenisoivaa Hormonia, joka nyt siis korvataan tällä Hcg:llä. Puregon on pistoksena otettava hormonivalmiste, joka on FSH:ta.)

-> siirr. 2 kpl 2 lk:n alkiota, 4-soluisia, Lugesteron 3x2 alk. pd 18 (Alkiot siirretään yleensä 2 vrk:n viljelyn jälkeen, puhutaan 2 päivän viljelystä.)

-> pakastettiin 4 alkiota

PAS 03/99 Evorell, limak. 7 mm eli liian ohut (PAS= pakastetun alkion siirto kohtuun. Evorell on estrogeenilaastari, joita yleensä käytetään vaihdevuosivaivojen hoitoon.)

-> sulatettiin 4 alkiota joista vain 2 selvisi hengissä

-> siirr. 2 kpl 2 lk:n alkiota 4-ja 5-soluiset, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

II IVF

06/99 Synarela, Puregon 11 x 250 IU, Profasi 5000 IU, limak. 10,0 mm, 22 munasolua, 15 alkiota

-> siirr. 2 kpl 2 lk:n alkiota, 4- ja 5-soluiset

-> pakastettiin 10 alkiota

08/99 Todettiin rakkuloita munasarjoissa. Nyttemmin tiedän, että kyseessä on PCO ja siitäkin on haittaa lapsen hankkimisessa.

PAS 08/99 Evorell, limak. ?? , joka tapauksessa jälleen liian ohut.

-> sulatettiin 6 alkiota joista vain 2 selvisi hengissä

-> siirr. 2 kpl 2 lk:n alkiota 3-ja 4-soluiset, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

PAS 09/99 Evorell, limak. 8 mm = edelleen liian ohut

-> sulatettiin 4 alkiota, joista vain yksi selvisi hengissä

ja siitäkin oli puolet soluista kuollut

-> siirr. 1 kpl 2 lk:n alkiota 2-soluinen, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

III IVF

11/99 Synarela, Puregon 11 x 200 IU, Profasi 5000 IU, limak. 10 mm, 25 solua, 19 alkiota

-> siirr. 2 kpl 1 lk:n alkiota, 6- ja 7-soluiset, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

-> pakastettiin 9 alkiota

02/00 Laparoskopia, poltettiin endo-pesäke, poistettiin oikea munanjohdin ja vasen katkaistiin, poistettiin kysta oikeasta munasarjasta, vasemmasta munasarjasta puhkottiin PCO-rakkuloita ja joka puolelta irroteltiin kiinnikkeitä.

PAS 05/00 Suprecur 3x1, Zumenon 2x1, limak. 8 mm (Suprecur on vastaava nenäsumute kuin Synarela. Zumenon puolestaan on estrogeenipilleri.)

-> sulatettiin 2 alkiota, joista toinen selvisi hengissä

-> siirr. 1 kpl 1 lk:n alkio, 4-soluinen, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

PAS 08/00 Zumenon 3x1, limak. Parempi tällä lääkityksellä

-> sulatettiin 2 alkiota, toinen säilyi ok, toisesta oli puolet soluista kuollut

-> siirr. 2 kpl, 1 lk:n ja 2-lk:n alkiot, 2- ja 4-soluiset, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

PAS 09/00 Söin vanhat Comit, limak. kehnonlainen, alkioille päivän verran pidempi viljely

-> sulatettiin 5 alkiota, joista 2 säilyi, toisesta oli yksi solu kuollut

-> siirr. 2 kpl, 1 lk:n ja 2 lk:n alkiot, 6- ja 7-soluiset, Crinone-geeli (Crinone oli tuolloin vielä kokeiluasteella oleva keltarauhashormoni-valmiste, joka korvasi Lugesteronin, mutta en pitänyt siitä.)

IV IVF

02/01 Progren, Gonal-F 11 x 225 IU, Profasi 10000 IU, limak. 10 mm, 21 solua, (Progren on myös jarru, kuten Synarela ja Suprecur, mutta Progren otetaan piikkinä kerta-annoksena mahanahan alle. Gonal F on pistoksena otettava hormonivalmiste, joka on FSH:ta.)

11 alkiota, alkioille päivän verran pidempi viljely

-> siirr. 2 kpl ? lk:n alkiota, 6- ja 7-soluiset, Lugesteron 3x2 alk. pd 18

Tässä välissä löysin Verkkoklinikan lapsettomuuskeskustelun. Itse asiassa löysin sen etsiessäni tietoa adoptiosta. Palstalta luin ASA:sta eli miniasperiinista eli babydisperiinistä ja vaikutuksista kohdun limakalvoon: sen tarkoitus on ohentaa verta ja siten parantaa verenkiertoa kohdun limakalvolla. Palstalla käytiin myös aktiivista keskustelua vitamiineista ja niiden vaikutuksista ja kaikkeahan on kokeiltava.....

PAS 05/01 Zumenon 3x1, Disperin 2x 50 mg, Multitabs (monivitamiini), Berex (kaikki B-vitamiinit), Erole Forte (E-vitamiini+seleeni).

Limakalvo tällä kertaa kuulemma hyvä, liekö vaikutusta ASA:lla ja vitamiineilla??

-> sulatettiin 4 alkiota, joista vain yksi oli selvinnyt hengissä

-> siirrettiin 1 alkio, luokasta ei ole tietoa. Lugesteron 4x2 alk. pd 14

Alkioita on tähän mennessä siirretty yhteensä 19 kpl, yksikään ei ole kiinnittynyt!!!!!

Mitään selvää syytä siihen miksi yksikään alkionsiirto ei ole tuottanut edes tilapäistä plussaa, ei ole löydetty. Vuoto on aina alkanut jo viikon kuluttua siirrosta niukkana, siitä sitten pikkuhiljaa niagaraksi muuttuen. Alkiotkaan eivät ole kovin hyvin kestäneet pakastamista, vaan ne ovat aina olleet enemmän tai vähemmän kärsineitä näissä PAS:eissa.

Tilanne alkaa meidän huushollissa olla pikkuhiljaa aika kriittinen. Miehelläni on keskimääräistä suurempi maatila ja perillinen puuttuu!! Mieheni on ottanut nämä hoidot todella raskaasti. Muutaman kerran on mahdollista eroakin jo vilauteltu keskusteluissa. Vielä emme kuitenkaan ole luovuttaneet, vaan niin kauan jatketaan kuin yksikin lääkäri jotain suostuu hyväksemme tekemään.

06/01 Ja nyt kun vihdoin aloimme miettimään adoptiota, selvisi, että mepä alammekin olla jo liian vanhoja!! Prosessi on käynnistettävä nyt, tai muuten emme enää ehdi kotimaisen lapsen adoptiojonoon. Pelastakaa Lapset ry:n Infossa käytiin 5.6.01 ja nyt pitäisi sitten täytellä lomakkeita ja hankkia lääkärintodistukset ym. tilpehöörit, että saadaan adoptioprosessi käyntiin. Adoptioprosessin käynnistämisestä huolimatta lapsettomuushoidot kuitenkin jatkuvat.

Kesä-heinäkuussa kokeillaan antagonistihoitoa. Siirryimme Väestöliittoon, koska kunnallinen puoli ei enää suostu tekemään mitään meidän hyväksemme. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja, vaikkakin sitten kalliimpia..

V IVF Antagonistihoito + Primaspan 2 x 50 mg, Multitabs ja Berex. (Antagonistihoidossa ei käytetä perinteistä kaiken pysäyttävää jarrua. Primaspan on vastaava kuin asperiini.)

06/01 kp 3 alkaen Gonal-F 6x150 IU/pv + 8x300 IU/pv, kp 7 alkaen Orgalutran, limak. ??mm liian tiivis. 10 solua, 8 hedelmöittyi (Orgalutran on erilainen jarru, se ei pysäytä koko hormonitoimintaa, vaan estää ainoastaa LH-hormonin erittymisen)

-> siirr. 2 alkiota luokasta ja jakautumisesta ei ole tietoa. Lugesteron 4x2 kaps/pv

+ Profasi tuki 3x 2500 IU. Ehdin ottaa vain yhden Profasin, kun jo iski hyperi(=hyperstimulaatio) ja jouduin pariksi pv:ksi sairaalaan!

-> pakastettiin 4 alkiota, 3 kpl II lk ja 1 kpl III lk

PAS 9/01 Supecur + Progynova 3x1 tbl/pv + Primaspan 2x50 mg/pv + Multitabs + Berex + Erole-Forte + kalanmaksaöljykapseli 1/pv (Möller) + seleeni + sinkki + foolihappo + turvesauna 1 krt. Limakalvo liian ohut. Lisätään Evorel-laastarit (vaihto 2x/vko).

-> sulatettiin 4 alkiota, joista vain kaksi selvisi hengissä

-> siirrettiin 2 alkiota. Lugesteron kp 19 4x2 kaps/pv + Profasi tuki 3x1666 IU. Siirto kierron pvnä 22. Alkiolle 3 pvn viljely.

Nyt siirrettyjä alkioita on ollut jo 23 kpl, eikä vielä yhtään kiinnittymisen yritystäkään!

09/01 Saimme postia Pelalta. Meidät on sitten hyllytetty kokonaan kotimaisesta adoptiojonosta. Emme ole varmoja haluammeko ulkomaista adoptiota. Se on nyt laitettava uudelleen mietintään. Että voikin elämä kohdella meitä kaltoin!!! Mitä pahaa me olemme tehneet tämän ansaitaksemme?!?!?!

Syyskuussa 2001 pääsimme Väestöliiton luovutettujen munasolujen jonoon Jono vain on noin 1,5 -2 vuotta!!! Ei auta muu kuin odottaa.... ellei sitten löydä jostakin omaa luovuttajaa, eli siis jotakuta, joka suostuu luovuttamaan omia munasolujaan suoraan meille... sitten pääsisi jonon ohi.... mistäs sitä nyt, kun ei ole siskojakaan....

Lokakuussa 2001 soitin AVA-klinikalle, luovutusjono on noin 4 kk eli huomattavasti lyhyempi kuin Väestöliitossa.

Marraskuussa 2001 löysimme kuin löysimmekin oman luovuttajan! Enää piti vain päättää viemmekö luovuttajamme Väestöliittoon vai AVA:lle? Päädyimme AVA:an, koska silloin jonopaikkamme Väestöliitossa säilyy ja jos oma luovuttajamme ei suostu leikkiin toista kertaa, niin pääsemme sitten jossain vaiheessa Väestöliittoon hoitoon. Päädyimme AVA:an siitäkin huolimatta, että AVA:lla hoito tulisi maksamaan 17 000 - 20 000 mk kun Väestöliitossa olisi selvinnyt 11 000 mk:lla. Lopulta hoito kevensi kukkaroamme 24 000 mk ja risat!! Olemme muiden AVA:lla lahjasoluhoidossa käyneiden kanssa tulleet siihen tulokseen, että mitä enemmän munasoluja tulee, sen kalliimmaksi tulee hoito AVA:lla, kun taas VL:ssa kulut pysyvät suunnilleen arvioidussa. Kävimme klinikalla yhdessä luovuttajan kanssa. Hoito aloitettiin sitten heti seuraavasta kierrosta. Kaikki meni muuten hyvin, mutta raskautta hoidolla ei saatu aikaan.

VI Luovutusmunasolu -hoito

02/02 Luovuttajan lääkitys: Enanton, Puregon Profasi (Enanton on vastaava piikijarru kuin Procrenkin)

Oma lääkitys: Enanton, Progynova 2x2tbl/pv, Lugesteron 4x2kaps/pv + rutosti vitamiineja!

Munasoluja saatiin 21 joista 13 hedelmöittyi ja niistä 12 oli kelvollisia. 2 siirrettiin tuoreena ja loput 10 laitettiin pakkaseen. limakalvokin oli ok, paksuutta en muista, mutta viis siitä, kun raskaana en kuitenkaan ole...

Rauhaiseloa.... huhtikuussa eka adoptioneuvonta.....pakkasukot saa nyt odottaa...

05/02 Kävimme miehen kanssa VL:ssa kromosomitesteissä. Päätin, että jos kromosomeissa ei ole vikaa haluan vielä kokeilla kerran omilla soluilla ja kaikilla "herkuilla". Herkuilla tarkoitan sitä, että alkioita viljellään blastokystaksi asti, siis noin 5 vrk, jolloin alkio on valmis kiinnittymään kohtuun. Sittenpä nähdään ovatko alkiot edes elossa enää.... ja haluaisin myös kokeilla alkionkuorenavausta, jos siitä vaikka olisi apua alkioiden kiinnittymiseen.

06/02 Sovin Väestöliiton kanssa, että hoito toteutetaan syksyllä, todennäköisesti syyskuussa.

Olin myös kuullut, että Keliakia saattaa aiheuttaa lapsettomuutta. Kyselin asiasta Väestöliiton lääkäriltä ja pyysin päästä heille Keliakia-kokeeseen, mutta hän totesi vain, ettei keliakia voi olla meillä syynä ja ettei sitä kannata edes tutkia! Mistäs hän sen voi tietää, kun keliakiasta ei muutenkaan tiedetä mitä kaikkea se voi aiheuttaa. Ruinasin sitten Keliakiakokeen terveyskeskuksesta, ja kuinka ollakaan, keliakia-arvo oli koholla. Se ei vielä tarkoita sitä, että minulla olisi keliakia, mutta se on hyvin paljon mahdollista! En halua hoitoon ennen kuin tämä keliakia-juttu on tutkittu loppuun asti. Mahalaukun tähystys olisi tehtävä diagnoosin selvittämiseksi, mutta sitähän ei minulle tehdä valveilla ollessa. Lääkärini on nyt kesälomalla, joten ei auta kuin odottaa. Hoitoakin pitää ehkä siirtää, että ehdin olla muutaman kk:n ennen hoitoa gluteenittomalla ruokavaliolla. Joka tapauksessa gluteeniton ruokavalio, sillä keliakia saattaa olla täysin oireeton, voi olla että se ei näy edes ohutsuolen limakalvolta otetussa näytteessäkään, mutta silti hlöllä voi olla keliakia. Vatsavaivojahan minulla on ollut jo vuosia, eikä niihin ole löydetty mitään muutakaan syytä...

07/02 Kun aloin puhua hoidosta miehelleni, hän ilmoitti ettei enää luovuta yhtään siittiötä käytettäväksi kalliissa hoidoissa! Kun kysyin, että mitä sitten, adoptioonko? Hän vastasi, että KYLLÄ. Kun kysyin, että ulko- vai kotimainen? Hän vastasi, että NOPEIN! Joten se siitä sitten. Pakkasukot käytetään pois jossain vaiheessa, mutta sitten hoidot ovat ohi.

Itse asiassa, kun olen tässä seurannut muiden lapsettomien onnistuneita hoitoja, niin on jäänyt mieleeni kauhukuva raskaudesta. Kun ensin saa siihen perhanan tikkuun ne kaksi viivaa, niin sitten pitää kauhusta kankeana odotella kaksi viikkoa, että pääsee ultraan ja nähdään, onko sikiö/t tallella ja elossa. Jos ne ovat elossa, niin sitten odotellaan niskapussi-ultraa, taas pelonsekaisin tuntein. Jos niskaturvotusta on liikaa, lapsella voi olla Downin Syndrooma... mitä sitten jos niin kävisikin...voisinko päättää raskauden jota niin hartaasti on toivottu?? Hirvittää ajatellakaan!!!

Niinpä siirrymme nyt adoptioon.

Täytyy myöntää, että nyt minä toivon hartaasti, etteivät alkiot kiinnittyisi!

THEREZZAN & MIEHEN ENSIMMÄINEN NEUVONTAKÄYNTI 04/2002

Lähdettiin töistä kauhealla kiireellä. Ensin pikapikaa paikalliseen huoltamon kahvioon syömää makkarasoppaa, ja sitten kotiin. Isännän kun piti vaihtaa vaatteet. Sitten junalle. Minä olen meillä se, joka yleensä valittaa, että vähän vähemmälläkin vauhdilla kerkee kyllä, niin nyt ensimmäisten kahden kilsan jälkeen totesin, että tällä vauhdilla me ei kyllä keretä siihen junaan, joten sitten eikun "hanaa". Ehdittiinhän me, loppujen lopuksi jäi vielä aikaakin viitisen minuuttia.

Juna oli Helsingin asemalla klo 14 ja meillä oli se tapaamisaika klo 14, mutta ei siitä kuulemma ole kuin 10 minuutin kävelymatka, joka kyllä vei meiltä 20 minuuttia. Vastaanottotiskin takana oleva täti oli kyllä aika tyly, kun ilmoitin, että meillä oli aika klo 14. Mutta onneksi meidän yhteyshenkilömme oli oikein mukava ja ystävällinen. Ihan ensimmäiseksi hän ohjasi meidät vessaan todeten, että Teillähän on pitkä matka takana.

Keskustelu oli sellaista yleistä jutustelua adoptioiden tämän hetken tilanteesta ja meidän toiveistamme sekä hoidoistamme. Hän myös kysyi tiedämmekö sellaisesta kuin Adoptiolasten vanhemmat ry? Että siihen kannattaisi liittyä. Hän ilahtui oikein silminnähden kun kerroin, että tiedän mikä se on ja että olemme jo jäseniä ja että liityimme jo viime vuonna ja olemme infopaketinkin tilanneet.

Tällä hetkellä Pelan kontakteja vaaleita lapsia "tuottaviin" maihin ovat Puola ja Venäjä. Kummastakaan ei saa täysin terveitä lapsia. Ja lisäksi Venäjän prosessit ovat aika vaikeita, kun siellä saattaa yllättäen tulla jotain uusia säännöksiä ja sitten ei enää kelpaakaan jo tehdyt selvitykset vaan parit joutuvat tekemään kaikki paperit uudelleen. Toisen palvelunantajan kautta on adoptoitu myös Virolaisia lapsia, mutta hyvin vähän. Viro on pieni maa ja siellä syntyvyyskin on hyvin alhainen, eivätkä ne luovuta adoptioon alle 5-vuotiaita lapsia ollenkaan.

Kotimaisten adoptioiden jonotusaika on tällä hetkellä noin 4 vuotta. Välillä se jo kuulemma oli yli 5 vuottakin, mutta on nyt kuitenkin vakiintunut tuohon neljään vuoteen, hieman alle tai päälle. Jostain syystä teinityttöjen raskaudet ovat olleet lisääntymään päin vuonna 2001 ja adoptioon on tullut lapsia odotettua enemmän. Paljon on kuulemma pareja siirtynyt ulkomaiseen adoptioon, kait ihan siitä syystä, että kotimaisenlapsen odotusaika on niin pitkä. No se on meidän kannaltamme vain hyvä, että jono on lyhentynyt.

Meidän tilannetta kuitenkin vaikeuttaa miehen ikä, hän kun täyttää jo ensi kesäkuussa 40 vuotta. Voisivat kuulemma harkita meidän kohdalla poikkeusta siksi, että meillä on tämä maatila. Heillä kun ei ole kuulemma tällä hetkellä yhtään adoptioperhettä jonossa, jolla olisi maatila ja eläimiä. Ja nykyajan nuoret ovat hyvin eläinrakkaita ja usein toivovat lapsensa pääsevän maalle ja että perheessä olisi eläimiä. Miinuksena taas on ikämme. Kun joku 16-17 vuotias tyttö luovuttaa lapsensa adoptioon, hän usein toivoo myös adoptiovanhempien olevan nuoria. Kun heidän omat vanhempansa ovat vasta 40 tietämillä, niin yli 35-vuotiaat ovat heidän mielestään jo ikäloppuja!

Joka tapauksessa olemme tällä hetkellä kotimaisessa jonossa. Ulkomainen kyllä kummittelee mielessä, kun se olis pikkuisen nopsempi, mutta tuo terveys?? Ja eihän ne kaikki kotimaisetkaan lapset ole terveitä. Terveyttä kun ei voi taata. Vaikkakin kuulemma huume ja alkoholistiäidit eivät yleensä ymmärrä lapsensa parasta, vaan yrittävät hoitaa lapsiaan itse, ja siten lapset menevät huostaanottoon ja sitä kautta yleensä sijaiskoteihin, eivätkä siis juurikaan tule adoptioon.

Kotimaiset lapset ovat yleensä 8 viikon ikäisiä, mutta joskus joku nuori äiti voi väsyä lapseensa hoidettuaan lasta puolisen vuotta ja päätyä adoptioon vasta sitten vaikka se jo siinä vaiheessa onkin vaikeampaa kun side lapseen on jo syntynyt.. Me ilmoitimme, että meillä ei ole mitään sitä vastaan, vaikka lapsi olisi hieman vanhempikin ja että meille käy myös kaksoset, jos semmoinen flaxi kohdalle sattuisi. Kymmenisen vuotta sitten on viimeksi kaksoset adoptoitu, mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin ne seuraavat tulee…

Lapsitoiveestakin keskusteltiin tarkemmin. Eli siitä, mitä sairauksia olemme valmiit ottamaan vastaan. Laitoin muistaakseni jo lomakkeeseenkin, että hoidettavissa olevat sairaudet eivät ole este. Nyt sitten ilmoitimme, että olemme edelleen samaa mieltä.

Kun hän kysyi esim. FAS-lapsista, että olisimmeko valmiita ottamaan vastaan, niin siinäkin kohdassa hiljaa mielessäni kiitin luojaa, että meillä on tämä maatila, koska saatoin näin vedota siihen, että ylivilkkaalle FAS-laspelle maatila on jo turvallisuusriskikin, joten lapsen etua ajatellen, joku muu kuin maatila olisi parempi. Johon hän sitten totesikin, että "tuohan on aivan totta!"

Lonkkavikaisista kysyttäessä totesin, että eikös se ole kuitenkin hoidettavissa oleva vika, ja toisaalta, jos saisin biologisen tyttölapsen, niin silläkin olisi sitten riesana tämä mun sukuni naisten vaiva eli lonkkien kuluminen jo nuorella iällä. Elikkä siis että käypi.

Lopuksi keskusteltiin myös lapsettomuushoidoistamme ja siitä mitä kaikkea me olemme läpi käyneet. Hän sitten totesikin, että on Teillä pitkä tie takana. Johon meikäläinen sitten jatkoi, että näin on ja nyt tuntuu siltä, että selvitään jo ihan mistä vaan, kun on noista kaikista hoidoista ja niiden pettymyksistäkin selvitty. Kerroin myös että olemme nyt kokeilleet lahjoitettuja munasoluja ja että olemme menossa kromosomitesteihin, ja siten vielä mahdollisesti yhteen omaan hoitoon, koska minä haluan nähdä, tapahtuuko alkioillemme yhtään mitään enää se kolmannen viljelypäivän jälkeen. Saimme luvan jatkaa lapsettomuushoitoja, sillä onhan meillä vielä muutama vuosi aikaa, ennen kuin adoptio on luovutusvaiheessa, jos koskaan onkaan.

Voi nimittäin käydä niinkin, että ei löydy sellaista äitiä, joka haluaisi lapsensa meille luovuttaa. He eivät voi taata sitä, että meille koskaan tulee lasta, mikä olisi kyllä sääli, sillä hänen mielestään joku lapsi saisi meiltä hyvän kodin ja että me olisimme hyviä vanhempia.

Seuraava tapaaminen voisi kuulemma olla vaikka loppusyksystä. Yleensä tavataan kerran vuodessa, mutta kun meidän paperit ovat saapuneet heille jo viime vuonna, niin ensimmäinen tapaaminenkin olisi voinut olla jo viime vuonna. Joten tähän vuoteen sovitetaan nyt sitten kaksi tapaamista. Soitamme hänelle sitten kun löytyy semmoinen meille sopiva ajankohta, että päästään tuon sikalan puolesta lähtemään huoletta.

Saimme mukaamme myös muutaman aa-nelosen joissa on tietoa sekä koti- että ulkomaisesta adoptiosta ja sitten saimme kotitehtävän: Pitää täyttää lomake - miehen/naisen kertomus itsestään. Saa kuulemma kirjoittaa tekstinkäsittelylläkin.

Lomakkeessa kysytään seuraavia asioita:

1. Kertokaa lapsuudenkodistanne, vanhemmistanne, sisarruksistanne ja suhteistanne heihin.

2. Kertokaa koulu- ja opiskeluajastanne, työkokemuksistanne ja suhtautumisestanne omaan työhön.

3. Kertokaa avioliitostanne ja yhteiselämästänne. Mitä lapsettomuus on Teille merkinnyt. Jos Teillä on lapsia, niin miten lapsen/lasten tulo muutti parisuhdettanne.

4. Kertokaa harrastuksistanne ja elämänarvoistanne.

5. Mitä ajattelette sukulaisten ja ympäristönne suhtautuvan tulevaan lapseen.

6. Miten olette ajatelleet järjestävänne lapsen hoidon.

Ihan hyvällä mielellä lähdettiin kotia kohti. Tai niin minä ainakin luulin.

Lasipalatsissa poikettiin kahveella ja sämpylällä ja sitten jatkettiin matkaa Forumiin. Pierre Cavallolta ostin itselleni 25 Eurolla vaalean sinisen villatakin, on sitten joku muisto tältäkin matkalta. Lisäksi käytiin Lelulaatikosta ostamassa kummitytölle synttärilahjaksi nukkekotiin olohuoneen lipasto ja matto.

Ja sitten junalle ja kotiin. Vasta autossa puhuttiin kuulemastamme, sillä aiemmin oli koko ajan ylimääräisiä korvia kuuloetäisyydellä. Mies oli vähän pettynyt, että eihän ne luvanneet meille ulkomailtakaan kuin sairaita lapsia. Minä sitten lohdutin, että eihän Venäjältä ja Puolasta saa kukaan terveitä lapsia. Niillä kun on semmoinen tapa noissa maissa, että terveet yksilöt kelpaa, mutta sairaista halutaan eroon, joten ne annetaan adoptioon. Ja mitä tulee kotimaiseen lapseen, niin mahdollisuus että lapsi olisi sairas on suunnilleen sama, kuin jos saisi oman lapsen. Eihän omankaan lapsen kohdalla kukaan voi taata, että syntyvä lapsi olisi terve. Ja voihan sitä synnytyksessäkin tapahtua jotain joka vammauttaa lapsen. Miehen loppukommentti olikin sitten että "aijaa".

Nyt sitten vaan odotellaan seuraavaa tapaamista.

PÄÄTÖS VAHVISTUU....

21.7.2002 Adoptio alkaa tuntua yhä enemmän meidän jutulta!

22.7.2002 Kävin paikallisessa kirjastossamme etsimässä adoptioon liittyviä kirjoja. Yksi löytyi, loput kolme lainattiin lähialueen kirjastoista. Näistä kaukolainoista yksi kirja eli Matka, oli sellainen, että kirjastonjohtaja sanoi heti sen kuullessaan, että jos sitä ei meillä vielä ole, niin sitten laitetaan hankintalistalle ja äkkiä... vanha kirjasto-uusi johtaja...

Suvi Aholan Iljan äidiksi oli se kirja, jonka heti käteeni sain. Aloitin jo lukemisenkin...

24.7.2002 Kirjastonjohtaja lupauksensa mukaisesti täällä muutenkin käydessään toi ne loput kirjat minulle työpaikalleni. Kirjat ovat Kari A. Nurmelan Sateenvarjorattaat, Marianne Peltomaan Matka ja Outi Hovatan Pupujuttu ja muita vauvasatuja.

25.7.2002 Käytiin kaapunnissa ostoksilla. Oikein itsekin hämmästyin, ettei enää tuntunutkaan pahalta katsella pieniä lapsia... minä suorastaan kurkin vaunuihin. Pystyvatsaisen äidin näkeminenkään ei enää tuntunut pahalta. Ei enää katkeruuden ja vihan tunteita.... mutta meillehän onkin nyt tulossa vauva!! Iljan äidiksi kirjaa olen lueskellut.....en ole vielä edes puolessa välissä....tuntuu aika vaikealta tekstiltä, ei meinaa tämmöinen tavallinen tallaaja ymmärtää.... kirja ei edes ole tähän mennessä edennyt aikajärjestyksessä, olen vähän pihalla... mutta kirjoittajahan onkin toimittaja... Mieheni juuri luki lehdestä että Neumann ja Diana aikovat adoptoida intiaanitytön. "Intiaanityttö voiskin olla kiva" totesi isäntä... minä sitten heti tyrkkäsin hänen eteensä tuon Sateenvarjorattaat -kirjan. Siinä kun lukee jo kannessakin jotain, että "pieni intiaanityttö, josta tuli meidän lapsemme." Katsotaan lukeeko hän sitä kirjaa.....

29.7.2002 Iljan äidiksi kirja on nyt viimeinkin luettu. Seuraavakin kirja on jo puolessa välissä; Sateenvarjorattaat vaikuttaa paljon helppolukuisemmalta.

30.7.2002 Sateenvarjorattaat -kirja on jo luettu. Kuten myös Pupujuttu ja muita vauvasatuja, joka oli aivan ihana. 

9.8.2002 Viikko meni niin että hupsahti. Olin vatsataudissa kokonaisen viikon!! Nyt alkaa taas elämä hymyillä. Adoptioprosessissa ei oikeastaan ole tapahtunut muuta, kuin että kotimainen adoptio vain vahvistaa asemiaan meidän mielissämme. En tiedä vaikuttiko lukemani kirja Sateenvarjorattaat jotenkin mieleeni, mutta tuntuu siltä, että kotimainen vauva on meidän juttu. Jos en voi kokea raskautta ja tuntea vauvan ensimmäisiä liikkeitä sisälläni, haluan ainakin kokea vauva-ajan!! Haluan ylpeänä ja onnellisena lykkiä pientä vauvaamme vaunuissa ja ottaa vastaan onnitteluita ja kuulla kuinka suloinen hän on.... MINÄ HALUAN!!! Ja toisaalta asiaan on varmasti vaikuttanut sekin, että kun meidän ulkomaan vaihtoehdot ovat Viro ja Venäjä, niin Virosta saa vain 5-8 vuotiaita lapsia. Venäjältä saisi kyllä nuorempia, mutta kun nyt Venäjän systeemi on muuttunut sellaiseksi, että sieltä saa terveystiedot vasta katsomismatkalla! Ja ovatkin nyt sitten tarjonneet sieltä vaikka kuinka vammaisia ja sairaita....Lienevätkö huomanneet, että sairaat lapset jäivät heille, ja koittavat nyt sitten niitä tyrkyttää suomalaisille puoliväkisin. Ehkäpä adoptoimme sitten toisen lapsen Virosta tai Venäjältä, ainakin Venäjällä kuulemma ovat yli nelivuotiaat pojat jo vaikeita sijoittaa.... Toisaalta, jos me nyt adoptoidaan vauva kotimaasta, niin sitten joudutaan odottamaan 5 vuotta ennen kuin voimme adoptoida 4-vuotiaan ulkomailta kun uuden lapsen on oltava ensimmäistä nuorempi..... vaikeaksi menee...

15.8.2002 Matka-kirja on nyt sitten luettu. Olin taas vaihteeksi vatsataudissakin, vai onko mulla sittenkin keliakia, jospa nämä tuskat ja poltteet vatsassa johtuukin keliakiasta. Soitin juuri terveyskeskukseen ja kyselin, että missä se mun tähystyslähetteeni on, kun ei ollutkaan vielä siellä sairaalassa. Lääkäri sanoi, että on juuri lähdössä, hänen pitää vain soittaa sinne sairaalaan. Ihan samalla tavalla hän sanoi 2 viikkoa sitten, että on juuri lähdössä ja että pitää vaan soittaa..... mikä perhana siinäkin taas viivyttää!!

20.8.2002 Ei mitään uutta adoptiorintamalla. Se on hidasta tämä kotimaisen adoption odotus....Pitäisi vain vihdoinkin kirjoittaa ne omat stoorit Pelaa varten.... Mitä niihinkin sitten oikein laittaisi, tajuttoman vaikeeta kirjoittaa omasta lapsuudestaan ja mitä muuta siinä nyt kysyttiinkään.... pitääpä oikein luntata.... 1. Kertokaa lapsuudenkodistanne, vanhemmistanne, sisarruksistanne ja suhteistanne heihin. 2. Kertokaa koulu- ja opiskeluajastanne, työkokemuksistanne ja suhtautumisestanne omaan työhön. 3. Kertokaa avioliitostanne ja yhteiselämästänne. Mitä lapsettomuus on Teille merkinnyt. Jos Teillä on lapsia, niin miten lapsen/lasten tulo muutti parisuhdettanne. 4. Kertokaa harrastuksistanne ja elämänarvoistanne. 5. Mitä ajattelette sukulaisten ja ympäristönne suhtautuvan tulevaan lapseen. 6. Miten olette ajatelleet järjestävänne lapsen hoidon. Huh-huh!! Nyt kun luin nuo kysymyksen uudelleen, niin alkaa tuntua aina vaan vaikeammalta, vaikka toisaalta, kohtiin 5 ja 6 on kyllä tullut paljonkin selvennystä sitten huhtikuun... kiitokset siitä kaikille nettitutuille, joiden pohdinnat ovat saaneet omissakin aivoissani liikettä aikaan!

27.8.2002 Vihdoinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni. Laitoin sos.tädillemme Pelaan sähköpostia, että josko löytyisi aikaa viikolle 39, kun silloin me päästäis suht vaivatta lähtemään. Illalla sitten aloin rustata sitä omaa stooriani. Kaksi ekaa kysymystä, tai siis niiden vastausta täyttivät jo yhden A-nelosen ja loput mahtuikin sitten toiselle, paitsi että vielä puuttuu stoori siitä, mitä lapsettomuus on minulle merkinnyt, kuittasin sen kirjoittamalla siihen stooriin, että lapsettomuus on ollut elämäni suurin kriisi! Ja sitä se todellakin on ollut!! Vaikkakin minulla nk. AU-lapsena (tätä nimitystähän 60-luvulla käytettiin) on ollut aika rankka lapsuus ja murheita on riittänyt vaikka muille jakaa, niin silti lapsettomuus on ollut kaikkein rankinta kestää. Voiskohan siihen liittää tuon lapsettomuustarinani, jonka olen tänne sivuille kirjoittanut, sitäpä sietääkin miettiä….

28.8.2002 Jippii!!! Sain Pelalta vastauksen, että meidän toka neuvontakerta on nyt sitten 24.9. Ja sairaalasta sain tiedon, että mahalaukun tähystys on 9.9. Asiat etenevät vihdoinkin.

7.9.2002 Huh, huh…. Yksi suuri urakka takanapäin. Nimittäin se oman stoorin kirjoittaminen neuvontaa varten. Olipa siinä miettimistä ja pohtimista, mutta lopulta sain omasta tarinastani kolme A4:sta, miehen stoori on vain yksi sivu, mutta kaipa se riittää  En sitten kuitenkaan omaani sitä lapsettomuusstooriani siihen laittanut, oli se niin eri näkökantilta kirjoitettu, sen sijaan rustasin lyhyen stoorin:

”Lapsettomuus on ollut elämäni suurin kriisi. Olen aina ollut hyvin lapsirakas ihminen. Ei tullut silloin vuosia sitten edes mieleeni, etten ehkä koskaan bio-lasta saisikaan. Lapsettomuus on ollut todella vaikea hyväksyä, sen vuoksi kait hoitojakin niin pitkään jatkettiin. Itse ehkä jatkaisin vieläkin tässä adoption ohella, mutta mieheni ilmoitti, että nyt on hoidot loppu! Joten se siitä sitten. Minä ilmeisesti vain tarvitsin jonkun, joka sanoo sen ihan suoraan. Lääkärithän elättävät edelleen toiveita meidän suhteen, kun  periaatteessa ei pitäisi olla esteitä IVF:n onnistumiselle. Adoptiosta meille ei lääkärien toimesta ole kerrottu, ajatus heräsi ihan omissa päissämme, ja vielä samanaikaisesti, aivan kuin olisimme toistemme ajatukset lukeneet. Luomumenetelmin en enää voi lapsia saadakaan, sillä oikea munanjohdin on poistettu ja vasenkin katkaistu, molemmat olivat korppuja eli käyttökelvottomia.

Vaikeinta on ollut hyväksyä se, etten saa koskaan kokea, miltä tuntuu kantaa lasta sisällään ja kokea niitä riemun hetkiä, kun tuntee ensimmäiset potkut jne. Kokematta jää koko raskaus, odotuksineen ja synnytyksineen. Nyt on lopultakin alkanut tuntua, ettei se olekaan enää niin tärkeää. Tärkeämpää on itse lapsi ja rakkaus lapseen, ei aika ennen syntymää. Biologisella taustallakaan ei ole enää merkitystä.

Parisuhteelle lapsettomuus on ollut kova koetuksen paikka. Tyrskyistä on kuitenkin selvitty.”

10.9.2002 Mahalaukun tähystys on nyt ohi. Päällepäin näkyviä vaurioita ei ole, koepalojen tulokset saa kolmen viikon kuluttua. Vielä on kurkku pahuksen kipee, kun oli se lekurin nulikka skraapinut kurkkuni verille, taisi olla ekaa kertaa asialla. Vaan eiköhän tämä tästä….

Vaan kun meidän koiravauvalla on tassu kipee…käytiin lekurilla, nivelrikko! Kirurgi katsoo kuvat torstaina 12.9. ja päättää sitten miten edetään.

11.9.2002 Kävin sitten omalla gynelläni tarkistuttamassa, että ”paikat” on kunnossa. Häneltähän minä silloin aikanaan sain lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Hän on todella mukava lääkäri (nainen). Siksi kai olenkin ”hänen perässään” juossut lääkäriasemalta toiselle. Hän on aina tavatessamme kovasti kysellyt miten olen hoidot kokenut ja miten parisuhde on kestänyt. Lisäksi hän tällä kertaa kysyi, että ”Kun sinä nyt olet kaikki nämä paikalliset hoitopaikat käynyt läpi, niin mitä mieltä olet eri hoitopaikoista?” Menin sanattomaksi, kun en oikein tiennyt uskaltaisiko sitä ihan koko totuutta kertoa?? En sitten ihan koko totuutta kertonutkaan, mutta totesin, että TYKS:n ongelma on siinä, että siellä tuppaa lääkärit vaihtumaan. Ensin käyt yhden vastaanotolla, sovitaan jotain ja kun sitten menet seuraavan kerran, siellä onkin joku toinen lääkäri joka on ihan toista mieltä asiasta. Muuten varmasti TYKSissäkin olisi tietoa ja taitoa, mutta kun kenelläkään ei ole aikaa perehtyä potilaan ongelmiin kunnolla. Yksityisillä klinikoilla taas on enemmän aikaa pohtia, että missä se vika oikeastaan on, joten sieltä saa kyllä parempaa palvelua. Yksityisklinikoilla lääkäreillä on aikaa perehtyä potilaan ongelmiin ja sikäli kun oikein olen käsittänyt, siellä lääkärit pohtivat asioita yhdessä vaikka potilas yleensä käykin vain yhden lääkärin vastaanotolla. Ja jos sitten joskus se oma lääkäri olisikin lomalla, niin en sitten kuitenkaan olisi niille muillekaan lääkäreille täysin ennalta tuntematon tapaus.

12.9. Varasin sitten heti aamusella meille Viron matkan viikolle 39. Mennään käymään Pärnussa Strand-hotellissa.

 Vaavilla on etujalan kyynärpäässä isohko irtopala ja se pitää leikata. Voi meidän pientä!!! Leikkaus on ensi tiistaina.

17.9. Vaavin leikkaus sujui onneksi hyvin, nyt on sitten vaan neljän viikon rajoitettu liikunta…. Miten tuommoisen vilkkaan pennun saa pysymään aloillaan??

23.9. Huomenna on suuri päivä! Toinen adoptioneuvonta!

 

 ADOPTIOTAPAAMINEN NRO 2

Taas tuli lähdössä vähän kiirus, mutta tällä kertaa meillä oli varasuunnitelma: Jos emme klo 12 lähtevään bussiin ehdi niin, sitten klo 12.10 junalla. Tämä jo helpotti hieman. Ehdittiin bussiin ja oltiin hyvissä ajoin perillä Pelalla.

Sossumme otti meidät taas lämpimästi vastaan. Ihanaa kun hän on niin ihana ihminen.

Keskustelun Sossumme aloitti kysymällä, että oliko meillä sähköpostitse jotain puhetta tämän hetken kotimaan adoptiotilanteesta. No eipä ollut ei. Mutta iloksemme kuulimme sen saman, minkä olin jo sähköpostiringissä kuullutkin, eli että kotimaan jono on lyhentynyt!! Kun aiemmin elokuussa luin, että silloin alettiin sijoittaa lapsia vuoden 1999 perheisiin, niin nyt meillekin kerrottiin, että tällä hetkellä Hesan Pelalla sijoitetaan lapsia vuoden 2000 perheisiin. Ja sitten seuraavana ovat vuorossa vuoden 2001 perheet, joihin mekin kuulumme. Vuosina 99 ja 00 on kuulemma tullut hyvin vähän uusia perheitä kotimaan jonoon tai sitten perheet ovat siirtyneet ulkomaiseen adoptioon. Vuonna 2001 onkin sitten jo tullut hieman enemmän perheitä kotimaiseen jonoon. Keskimääräinen odotusaika tällä hetkellä on noin 3 vuotta kun se vielä viime vuoden kesäkuussa oli 5 vuotta ja tämän vuoden huhtikuussa 4 vuotta!!

Yleensä Hesan Pelan alueella tulee vuosittain adoptioon kymmenkunta vauvaa, mutta tänä vuonna on tullut jo 15!!

Täti kiitteli minua siitä, että jaksoin olla sinnikäs ja vaatia pääsyä kotimaan jonoon, vaikka he alkuun olisivatkin laittaneet meidät suoraan ulkomaiseen adoptioon.

Päivän ohjelmaan ei oikeastaan kuulunut juuri muuta kuin sen oman stoorin selvittelyä. Siis se lomake mikä piti täyttää ja jossa kyseltiin kaikenlaista omista vanhemmista ja lapsuudesta ja sisaruksista ja miten kuvittelee läheisten suhtautuvan adoptiouutiseen.

Ensin käytiin läpi miehen stoori, se kun oli vain 1 aa-nelonen kun omani oli 3 aa-nelosta…

 

THEREZZAN MIEHEN KERTOMUS ITSESTÄÄN

Lapsuudenkoti, vanhemmat, sisarukset ja suhteeni heihin.

Mies kertoi asuneensa koko ikänsä maatilalla, jonka nyt siis omistaa ja että suhteet vanhempiin ja sisaruksiin ovat läheiset.

Opiskeluaika, työkokemus ja suhtautuminen omaan työhön.

Sitten oli kuvaus siitä, mitä on opiskellut sekä työstä ja että viihtyy työssään.

Avioliitto ja yhteiselämä. Mitä lapsettomuus on minulle merkinnyt

Avioliittotilanteesta totesi vain että minun stoorissani on kerrottu missä mennään.

Myös miehen stoorissa oli lapsettomuudesta seuraavaa: ”Lapsettomuus on ollut minullekin elämäni suurin kriisi. Eipä tullut minullekaan mieleen, että jatkajan saaminen maatilalle olisi näin monimutkaista ja vaikeaa. Lapsettomuushoidoille kuitenkin minä laitoin pisteen. Hoitoja on nyt käyty läpi riittävästi ja on uskottava vihdoinkin, etteivät ne meille lasta tuo.”

Harrastukset ja elämäntavat

Tämä oli kinkkinen kysymys…. Elämäntavat…. Mitähän ne haluais tietää???

No harrastuksista mainittiin sitten moottoripyöräily ja nettisurffailu.

Elämäntavoista mainittiin, että silloin tällöin käydään kavereiden kanssa viettämässä ravintolailtaa.

Miten ajattelen sukulaisten ja ympäristön suhtautuvan tulevaan lapseenne.

Suora lainaus: ”Uskoisin omien vanhempieni ja sisarusteni sekä anoppini suhtautuvan tulevaan lapseemme aivan sanoin kuin biologiseen lapseemmekin suhtautuisivat. Muiden sukulaisteni suhtautumista en osaa kuvitella. Puolisoni sukulaiset todennäköisesti suhtautuisivat tulevaan lapseemme ihan ok.”

Miten olen ajatellut lapsen hoidon järjestyvän.

Suora lainaus: ”Olemme sopineet, että Therezza jää lapsen kanssa kotiin, mahdollisesti siihen asti, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Isyysloma on harkinnassa.”

Ja sitten siirryttiin minun stooriini, joka ei sitten olekaan ihan yksinkertainen juttu:

 

THEREZZAN KERTOMUS ITSESTÄÄN

Lapsuudenkoti, vanhemmat, sisarukset ja suhteeni heihin.

Kerroin että olen nk. AU-lapsi ja viettänyt lapsuuteni isovanhempieni luona eikä minulla ole sisarruksia.

Opiskeluaika, työkokemus ja suhtautuminen omaan työhön.

Kerroin missä olen kouluni käynyt ja hieman koulumenestyksestäkin.

Luettelin työpaikkani ja vuodet jolloin niissä työskentelin ja mitä työhöni kuului.

Avioliitto ja yhteiselämä. Mitä lapsettomuus on minulle merkinnyt.

Suora lainaus:”Avioliitossa emme vielä ole. Aikanaan sitä toki harkittiin, mutta laskimme, ettei se kannata verotuksellisista syistä. Niin kauan kun ei ole yhteisiä lapsia, ei kannata mennä avioon. Jos on yhteisiä lapsia, silloin sillä ei ole enää merkitystä. Päätettiin, että naimisiin mennään vasta sitten kun on lapsi tulollansa. Vaan kaikkihan ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Kun sitten päätimme lähteä adoptioon maaliskuussa 2001 tuli avioliitto taas ajankohtaiseksi keskustelun aiheeksi. Jarruttajaksi tuli nyt sitten mieheni äidin sairastuminen joulukuussa 2001 syöpään, joka on meille molemmille kova isku. Appivanhempani ovat minulle todella läheisiä ihmisiä. Syöpähoidot ovat vielä kesken ja tällä hetkellä jännitetään tehoavatko nämä uudet lääkkeet, kun ensimmäiset eivät tehonneet. Avioon astuminen on edessä, kunhan tilanne tästä hieman selkiytyy.

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin kriisi. Olen aina ollut hyvin lapsirakas ihminen. Ei tullut silloin vuosia sitten edes mieleeni, etten ehkä koskaan bio-lasta saisikaan. Lapsettomuus on ollut todella vaikea hyväksyä, sen vuoksi kait hoitojakin niin pitkään jatkettiin. Itse ehkä jatkaisin vieläkin tässä adoption ohella, mutta mieheni ilmoitti, että nyt on hoidot loppu! Joten se siitä sitten. Minä ilmeisesti vain tarvitsin jonkun, joka sanoo sen ihan suoraan. Lääkärithän elättävät edelleen toiveita meidän suhteen, kun periaatteessa ei pitäisi olla esteitä IVF:n onnistumiselle. Adoptiosta meille ei lääkärien toimesta ole kerrottu, ajatus heräsi ihan omissa päissämme, ja vielä samanaikaisesti, aivan kuin olisimme toistemme ajatukset lukeneet. Luomumenetelmin en enää voi lapsia saadakaan, sillä oikea munanjohdin on poistettu ja vasenkin katkaistu, molemmat olivat korppuja eli käyttökelvottomia.

Vaikeinta on ollut hyväksyä se, etten saa koskaan kokea, miltä tuntuu kantaa lasta sisällään ja kokea niitä riemun hetkiä, kun tuntee ensimmäiset potkut jne. Kokematta jää koko raskaus, odotuksineen ja synnytyksineen. Nyt on lopultakin alkanut tuntua, ettei se olekaan enää niin tärkeää. Tärkeämpää on itse lapsi ja rakkaus lapseen, ei aika ennen syntymää. Biologisella taustallakaan ei ole enää merkitystä.

Parisuhteelle lapsettomuus on ollut kova koetuksen paikka. Tyrskyistä on kuitenkin selvitty.”

 

Harrastukset ja elämäntavat

Suora lainaus:”Harrastuksiini kuuluu käsityöt ja lukeminen sekä koira, kissat, akvaariokalat ja kanat sekä kukko.

Luonto yleensäkin on lähellä sydäntäni.”

Kerroin myös mihin kaikkiin yhdistyksiin ja yhteisöihin olen päässyt johtokuntaan ja muihin pesteihin, luettelin myös kaikki luottamustehtävät, joita osalleni on tullut. Tietysti mainitsin myös liittyneeni Adoptiolasten Vanhemmat yhdistykseen ja Pelan Kotikunnan osastoon.

Suora lainaus: ”Elämäntavat…. Hmmmm…. Kotona viihtyvää tyyppiä… sikäli kun harrastuksilta aikaa jää…”

Miten ajattelen sukulaisten ja ympäristön suhtautuvan tulevaan lapseemme.

Suora lainaus: ”Aika vaikea ajatella, miten muut suhtautuisivat. Äitini on hyvin lapsirakas ihminen, vaikkei enempää lapsia olekaan hankkinut. Serkkuni/munasolunluovuttajamme lapsia hän ainakin käsittelee aivan kuten voisin kuvitella hänen käsittelevän omia lapsenlapsiaan. En usko että asiaan vaikuttaisi mitenkään se, onko lapsi biologinen lapsemme vai adoptiolapsemme. Lapsi olisi kuitenkin meidän omamme! Mieheni vanhemmat ovat ainakin kovasti odottaneen lapsenlapsia, ovat ehkä jo luopuneet toivostakin. Itse asiassa en malttaisi olla kertomatta heille tästä adoptioprosessin aloituksesta, mutta mieheni ei halua, että asiasta vielä tässä vaiheessa kerrottaisiin kenellekään.

Mieheni isän sisarukset lienevät suhtautuva ihan ok. Miehen serkut ovat jotenkin semmoista sisään vetäytyvää tyyppiä, joten heidän suhtautumisestaan en osaa sanoa mitään. Yksi mukava serkku miehelläni sentään on, ainoa johon pidetään yhteyttä, ja uskoisin, että he suhtautuisivat asiaan ihan ok.

Miehen äidin suku on meille aika kaukaista, joten heidänkään reaktioitaan en osaa kuvitella.

Oma sukuni taasen on paljon vapaamielisempää porukkaa ja heihin kaikkiin olemme usein yhteydessä, enkä usko että heillä tulisi olemaan mitään ongelmaa adoption suhteen. Onhan äitini sisarusparvessa yksi adoptoitu elikkä minun kummisetäni.”

 

Miten olen ajatellut lapsen hoidon järjestyvän.

Suora lainaus: ”Minä jään kotiin lapsen kanssa. Ehkäpä miehenikin voisi pitää isyysloman, kun nyt vihdoin adoptioisät ovat saamassa samat oikeuden kuin bio-isätkin. Kun lapsi täyttää kolme vuotta, voisin palata töihin. Ainakin tällä hetkellä kunnassamme on kohtalaisen hyvä päivähoitotilanne ja soisin sen jatkuvan. Toisaalta silloin voisi jo olla toinenkin lapsi tuloillaan J”

Siinä ne sitten olivat meidän stoorimme…..

Lopuksi Täti kertoi meille, että seuraava neuvonta voisi olla keväällä, esim. huhtikuussa ja että se olisi sitten se kotikäynti. Ja sitten viimeinen neuvontakerta olisi joskus ensi kesänä. Turha kuulemma hätäillä kuitenkaan. Totesi sentään, että jos nyt juuri meidän laistamme perhettä kaivattaisiin, niin sitten nopeutetaan neuvontaa. Nyt sitten vaan odotellaan mitä tuleman pitää….

Kotitehtäviäkin toki taasen saatiin. Semmoset laput, joihin pitää laittaa paperille ajatukset siitä, miten omat vanhemmat ovat kasvatustyösään onnistuneet ja miten aikoo itse lastaan kasvattaa. Haluaako esim. tehdä jotain toisin kuin omat vanhemmat ovat tehneet…. Tuntuu taas ihan ylivoimaisen vaikealta pohdittavalta!

 

ODOTUKSEN AIKA ALKOI

30.9. Mieli matalana. Soitin sitten sairaalaan niistä Koepalojen tuloksista. Eivät osanneet edelleenkään sanoa onko minulla keliakiaa vai ei. Villukset ovat madaltuneet, mutta eivät kovin paljoa. Voisi kuulemma olla alkavaa keliakiaa…. Pitää ottaa ainakin yksi verikoe vielä. Voihan rähmä!!

On tässä elämässä sentään jotain hyvääkin. Yksi nettituttuni kertoi pari viikkoa sitten tehneensä elämänsä ensimmäisen plussatestin luovutetuilla munasoluilla toteutetusta hoidosta ja vielä ihan ekasta siirrosta!! Äärettömän hieno juttu, meillä kun on tavallaan ollut samanlainen historia hoidoissa, eli koskaan ei ole tapahtunut yhtään mitään! Tämä uutinen piristi mieltäni, vaikka raskausuutiset yleensä vain masentavat… toisaalta omasta ensimmäisestä luovutetuilla munasoluilla tehdystä hoidostani testasin negan ja vielä saman hoidon PASsistakin, mutta jospa se onkin keliakian syytä...

10.10. Kävin sitten siellä verikokeessa ja 22.10. saan kuulla tulokset, eli siis onko keliakiaa vai ei? En oikein tiedä kumpaa tulosta toivoisin… Jos löytyy keliakia, se voisi olla syy meidän lapsettomuuteen ja sitten voisi ehkä vielä kokeilla hoitojakin. Ja mitä sitten jos vaikka onnistuisikin… sitten olisi adoptiohanke jäissä…. Ei tunnu hyvältä nyt kun on päästy adoptiossakin näin pitkälle!! Ei en halua!!!

Toisaalta olisihan se niin ihanaa saada kokea se raskaus. Vaan entäpä sitten jos lapsi olisikin vakavasti sairas, jos se todettaisiin jo lapsivesipunktioissa, aivan hirveä tilanne!! Ei, en halua sitäkään….. Vaan jospa kuitenkin…. Mutta adoptiossahan saa toivoa tervettä lasta….silloin ei tätä vaaraa olisi….

APUA!! En osaa taaskaan päättää mitä oikein haluaisin.

Vaan enhän tiedä vielä keliakia kokeen tuloksiakaan…. Jos todetaan keliakia, niin sehän mullistaa koko minun elämäni…. Voi luoja varjele, jos näin käy! En uskalla ajatellakaan miten arkipäivän elämä sujuisi siitä eteenpäin….

Ehkäpä me sittenkin adoptoimme ja jätämme sen biolapsen pohdinnan adoption jälkeiseen aikaan. Sitten olis jo ehtinyt noudattaa gluteenitonta ruokavaliotakin tarpeeksi kauan, niin ettei keliakia enää häiritsisi lapsettomuushoitoja…

13.10. Taas jymyuutinen! Eräs nettituttuni oli saanut Pelalta SEN soiton ja nyt heilläkin on pieni poika. Voi miten itkettävän ihanaa… Tässä kyllä kieltämättä tulee mieleen se aika kun liityin Verkkoklinikan lapsettomuuspalstalle…. Oli aina iloinen kun joku sai plussan ja se antoi itsellekin toivoa… tosin se toivo karisi aika pian, kun itse testasi vain negaa negan perään…. Ettei tässä vaan taas kävisi samoin….että itse jää kuin nalli kalliolle ja kaikki muut on ne jotka sitten lopulta vauvan saavat….

21.10. Sain postitse nettituttuni & muutaman muun kanssa tekemämme tuttipullotilauksen: tissituttipulloja suoraan Ameriikoista. Jotta sitten kun adoptiolapsi tulee, käy lapsen totuttaminen rinnalle helpommin kun tuttipullokin muistuttaa aitoa rintaa. Imettää kyllä ajattelin tai ainakin yrittää.

22.10. Ja arvatkaa muistinko soittaa sinne sairaalaan niistä verikokeista, enpä tietenkään!!! Voihan rähmä!

23.10. Soitin sairaalaan ja sain uuden soittoajan, joka on vasta 29.10. toivottavasti muistan soittaa edes silloin….

26.10. Lauantai-illan huumaa!! Istuttiin iltaa olohuoneessa ja lueskelin miehelleni ääneen joitakin sähköposteja adoption tiimoilta. Mies otti muutaman lasillisen Viruvalgee-colaa ja minä nautiskelin kuohuviiniä.... sitten yks kaks yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta, mieheni kysyi, että "mitenkäs aiot sen lapsen sitten imettää?" Minä huuli pyöreenä melkein tukehtuen viiniini että "Häh?" Johon mies sitten totesi, että "eihän siitä lapsesta tule kunnollista, jos ei imetä, kun äidinmaito on parasta mahdollista ruokaa lapselle..." Minä sitten kerroin, että eihän lasta ole pakko imettää, mutta toki sillä on puolensa. Ja että olen minäkin asiaa miettinyt. En kylläkään kertonut, että olen jo tissituttipullojakin tilannut.... Kerroin myös noin "ylimalkaisesti" miten rintojen stimulointi tapahtuu ja mieshän innostui ja totesi, että aloitetaan heti!!! Ei muuten aloitettu, mutta hääpäivän ajankohtaa kyllä suunniteltiin....

Mieheni myös kyseli, että olenko nyt ihan varma, että haluan ihan pienen lapsen? Jaksanko sitten valvoa öitä? Ja että olenko ollenkaan ajatellut, että jos nyt adoptoidaan ihan pieni vauva, niin minkä ikäisenä hän sitten saa jäädä eläkkeelle, että hänhän on sitten jo kuus-kymmpinen kun lapsi on vasta 20 vee ja haluaako kukaan nuori vielä tuossa iässä ottaa vastuuta maatilasta? Pistää muuten miettimään.....

28.10. Sain sitten postia sieltä sairaalasta. Se sitten on kuin onkin keliakiaa! Meni sitten elämä uusiksi.

Olivat laittaneet postissa kun kerran ei ollut soittoa kuulunut. No soitan joka tapauksessa vielä huomenna, siis jos muistan. Olen nimittäin koulutuksessa 29.-30.10. Laitoin kyllä nyt kännykkäänkin hälytyksen päälle, mutta kun meikäläisen kohdalla kaikki on mahdollista ?

Niinpä.... ajattelin ihan ensiksi kysyä VL:sta missä vaiheessa mennään jonossa ja ilmoittaa AVA:lle, että tammikuussa mahdollisesti PAS, kun olen ehtinyt olla 2 kk gluteenittomalla ruokavaliolla. Katsotaan nyt, voi tässä vielä mieli muuttuakin matkan varrella.

Mutta mitäs sitten jos tärppääkin..... ja meillä on nyt adoptiokin hyvällä mallilla..... pitäisköhän odottaa siihen asti, että adoptio on ohi ja palata hoitoihin vasta sen jälkeen... en todellakaan tiedä.... eli taas sama vääntö; adoptio vastaan hoidot ja hoidot vastaan adoptio jne. jne. jne…..

31.10. Enpä todellakaan haluaisi, että tämä adoptio nyt menisi puihin... ehkä me käytetään vain ne pakkasukot ja sitten adoptioon jos pakkasukot ei kiinnity. Sitten adoption jälkeen voisimme kokeilla vaikka omillakin soluilla vielä kerran... vaan saanko enää Kelalta korvausta hoidosta, vai olisiko tämä keliakia-diagnoosi nyt riittävä perustelu Kelan-korvaukseen? Lahja munasoluilla ainakin haluan kokeilla vielä joskus, ja tällä hetkellä näyttä siltä, että se tapahtuu vasta adoption jälkeen. Toisaalta jos tämä adoptio nyt sitten kuitenkin vain venyy ja vanuu, niin sitten alkaa jo taas olla tuota ikääkin enemmän..... Ja sitten pitää vielä mieskin saada suostumaan suunnitelmiini....

Eräs tuttuni kysyi, onko minun vaikeata noudattaa gluteenitonta ruokavaliota? Enpä oikein osaa sanoa. vielä ei tee mieli mitään kiellettyä, mutta varmasti sekin vaihe vielä tulee.... kuulemma. Onhan se vaikeaa kieltäytyä kaikista herkuista, mutta toisaalta, josko nyt sitten vatsa voisi paremmin. Vielä eivät kivut ole hellittäneet, vaikka aloitin ruokavalion noudattamisen jo kaksi päivää ennen diagnoosin varmistumista.

9.11. Vatsa voi jo huomattavasti paremmin. Liityin sitten eilen illalla netin kautta Suomen Keliakialiittoon ja tilailin muutamia reseptivihkosia sieltä sun täältä.

Lueskelin myös Hämeen keliakiayhdistyksen tiedotetta, jossa lueteltiin keliakian oireita…. Kuulostaa kovin tutulta: taisi sitten selvitä sekin, että miksi keväällä 2001 onnistuin katkaisemaan ranteeni niin tehokkaasti. Silloin nimittäin lääkäri röntgenkuvia katsellessaan mutisi, että hän ei ymmärrä miten tämän ikäisellä voi rannemurtuma olla noin pirstaleinen, tällaisia murtumia yleensä tavataan vain vanhuksilla!!!! No lieneekö tuo nyt ihme jos on vaikka piilevä osteoporoosi, jota keliakia saattaa aiheuttaa!

21.11. Sain sitten viimeinkin sen verran itsestäni irti, että laitoin Väestöliitolle kyselyn, että mitäs nyt sitten? Mainitsin myös etten ymmärrä miten se heidän väitteensä (”Keliakia ei voi olla Teidän lapsettomuutenne syy, eikä sitä kannata edes tutkia”) on perusteltu. Katsotaan mitä vastaavat, vai vastaavatko ollenkaan.

22.11. Ei ole vielä kuulunut Väestöliitolta mitään….. Sorry nyt kaikille, että on tämä päiväkirjan kirjoittelu jäänyt nyt vähän vähemmälle, mutta kun on tuo gluteeniton ruokavalio työllistänyt mua tosi tehokkaasti. Ja se leipominen tosiaan vaatii harjoittelua, vehnäjauhoista on tosi helppo tehdä mitä tahansa, kun vertaa noihin gluteenittomiin jauhoihin. Illalla on työpaikan pikkujoulut ja isäntä on laivalla, joten pääsen pikkujouluihin ihan yksin…..pitäiskö mennä oikeen taksilla?

23.11.2002 - 02.01.2003 Kerkesi sitten vuosikin vaihtumaan… Pikkujouluihin menin muuten ihan omalla autolla. Harmi sillä ryypyn tarjoajia olisi kyllä riittänyt….

Joo, ja Väestöliitolta sain sitten vihdoinkin vastauksen, jossa lääkäri totesi, että ”nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että olisi pitänyt tutkia, mutta eihän Sinulla ollut mitään oireitakaan…” Jaa miten niin ei ollut oireita?? Kyllähän noita riitti!! Toivottavasti tämä oli nyt opetuksena heillekin, että ei kannata vähätellä keliakiankaan mahdollisuutta.

Laitoin sitten viestiä AVA:n hoitajallekin ja sain paluuviestinä kehotuksen varata soittoaika lääkärille. Päätin säästää sen ”riemun” joulun jälkeiseen aikaan.

Huh-huijaa... nyt on joulukiireet ohi!!

Neljä päivää hilluin kotona kuin puolihullu, tein porkkana-, lanttu-, maksa- ja perunalaatikkoa, leivoin kolmen sortin piparit, leivoin joulupullaa ja gluteenitonta hapanleipää, valmistin italiansalaatin ja mitäs vielä... leivoin joulutorttuja, (taikina tosin oli kaupasta), keitin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa, ja siinä sivussa putsasin talon joulukuntoon. Keittiöstä pesin seinätkin, kun oli kärpäsenpaskoja niin julmetusti!!

Rosolli ostettiin valmiina, niin ja lohi sekä lasimestarin silli.

Aattona käytiin miehen siskon luona syömässä ja sitten joulupäivänä kaikki oltiin täällä meillä. Tänään käytiin sitten miehen siskon anopin luona jouluaterialla. Kyllä nyt on syöty niin, että napa rutisee, vaikkakaan en likikään kaikkia uskaltanut syödä, kun en tiedä mitä ne ovat "syöneet", mutta kyllä silti on vatsansa täyteen saanut. Itse muuten valmistin kaikki gluteenittomana, vain joulupullat ja joulutortut olivat gluteenipitoisia, mutta kaikki muu.... juuri mistään en siis joutunut tinkimään omassa joulupöydässä, en ainakaan mistään tärkeästä; joulutortuista en ole koskaan tykännytkään ja pullastakin vain uunituoreena kylmän maidon kanssa. Siinä vaiheessa kun ihanasti tuoksuvia pullia otin uunista pois, teki aivan älyttömästi mieli syödä edes yksi....

En oikeastaan ole pariin kuukauteen ehtinyt osallistua juuri mihinkään keskusteluihin.... mutta palataan asiaan, kunhan olen ehtinyt vähän rentoutuakin...

Toivottavasti Teillä kaikilla on ollut Hauska Joulu!!

Itse olen joulunakin miettinyt pääni puhki, että pysytäänkö tässä kotimaisessa jonossa vai siirrytäänkö Venäjän, Viron tai Puolan jonoon ja adoptoidaan kerralla useampi lapsi. Poikiahan Venäjältä saisi suht koht lyhyelläkin odotusajalla sisarruksina, sitten olisikin jo perhe valmis…. Ajatus kyllä houkuttelee, mutta miehen kanssa en vielä ole asiasta keskustellut, en siis ole uskaltanut, ennen kuin olen saanut omat mietteeni selvitetyksi.

Mietteet eivät oikeastaan ole juurikaan selkiytyneet, muuten kuin siten, että lapsettomuushoidot eivät oikeastaan ole enää päätäni vaivanneet. Ajatuksesta on nyt ollut jotenkin helpompi luopua, kun on olemassa jokin syy, vaikkakaan ei mikään varma syy, mutta kuitenkin. Ja myös ajatus yrityksestä omilla soluilla on jäänyt taka-alalle kera ajatuksen, että keliakiahan on tiemmä jollain lailla periytyvää, joten miksi sitä ehdoin tahdoin siirtämään jälkikasvulleen?? Voihan se toki olla myös adoptoidulla lapsella tai munasolun luovuttajalla, mutta sittenkin, en halua tätä ”tautia” kenellekään!!

Myös adoptiosta kertominen muille on tullut minulle entistäkin tärkeämmäksi, vaikka mieheni ei edelleenkään halua asiaa julkistaa. Mieheni äiti on nyt vuoden päivät käynyt hoidattamassa vatsasyöpäänsä ja nyt näyttää siltä, että hänelle on iskenyt toinenkin syöpä, kaikista solunsalpaajahoidoista huolimatta. Kuten lääkärikin oli hänelle sanonut ”Aivan kuin yksi syöpä ei olisi riittänyt!” Nyt hänellä on sitten myös rintasyöpä. Toinen rinta on nyt kasvanut muodottomaksi kovaksi, kivuliaaksi möykyksi. Anoppi itse sanoi jouluna, että ”minä en sitten enää ensi joulua näe, ettäs sen tiedätte!” Tämän kaiken lisäksihän hänen vatsasyöpänsä on levinnyt nyt myös luihin joita nyt sädetetään ja ensi viikolla aloitetaan sitten rintasyövän sädettäminen. Siinä kun hänen syöpähoidoistaan ja muusta siihen liittyvästä juteltiin, mun olisi tehnyt mieli kertoa meidän adoptiosuunnitelmista, mutta en sitten kuitenkaan kertonut, kun ajattelin, että mieheni varmaan haluaisi itse kertoa tai olla ainakin läsnä sillä hetkellä.

4.1. Käytiin sitten katsomassa mitä kummityttömme oli joulupukilta saanut. Ja kyllähän noita lahjoja olikin paljon. Hauskin hetki oikeastaan oli, kun kummityttö otti minua käsistä kiinni, katsoi silmiin ja kysyi: ”Kenen kanssa sinä olet mennyt naimisiin?” Minä sitten vastasin, että en ole vielä mennyt kenenkään kanssa naimisiin, mutta josko tuon ”Matin” kanssa jonain päivänä menisin naimisiin. Kysyin vielä, että tulisiko hän sitten meille morsiusneidoksi, ja hän lupasi!! No niin, ainakin morsiusneito on siis jo varattuna J  Loppuilta vietettiin olohuoneen lattialla piirrellen ja sormikoukkua vedellen. Sain kummitytöltämme suukonkin…. ooo ihanaa!!! Kotiin lähtiessämmekin sain suukot sekä kummitytöltämme että hänen pikkusiskoltaan, ja tietenkin hekin saivat suukot minulta!

5.1.2003

Nyt on varmaankin aika aloittaa ihan uusi sivu…

Uusi vuosi, uudet tuulet, uudet aatokset...

Laitoin juuri ystävälleni sähköpostia ja tiedustelin, vieläkö hän käy Painonvartijoissa, että nyt minä lähtisin mukaan!

7.1.2003

Sain myöntävän vastauksen sähköpostiini ja tulos on siis se, että tänä iltana alkaa painonpudotus!

Illalla:

Jestas! Oma kotivaakamme onkin tosi armollinen L Painonvartijoiden vaaka nimittäin näytti lähes 5 kiloa enemmän kuin oma!!!

Noh, sehän tietää vaan sitä, että urakka onkin 5 kiloa suurempi kuin osasin odottaa. Hävitettävää läskiä siis onkin 17-18 kiloa. Siis 34-36 pakettia voita pitäisi saada sulamaan. Siinäpä sitä riittää urakkaa koko kevääksi…Onneksi mies lupasi ryhtyä laihdutuskaveriksi kotona, kun onpa hänellekin noita voipaketteja keskivartaloon kertynyt.

10.1.2003

Viime päivinä eräässä adoptioringissä on ollut paljon puhetta tavaroiden hankkimisesta lapselle valmiiksi. Uskaltaako hankkia vaiko eikö?

Toista on ”sossu” kehottanut hankkimaan valmiiksi tavaroita, sillä lapsi voi tulla vaikka parin viikon kuluttua.

Toiselle taas, esim. meille on vastaavasti sanottu, että ”lupausta lapsesta ei voida antaa, mutta toivoa toki voi…”.

Mitähän tästä pitäisi päätellä? Hankitaanko tavaroita vaiko eikö?

Minäkin olen jo pohtinut, että pitäisikö hankkia jotain.... meillä kun ei ole vielä juuri mitään. Tai no joo, jotain pikkukamaa on, mutta ne on lähes kaikki hankittu jo 20 vuotta sitten :-(( Silloin kun ei tullut mieleenkään, että lasten hankkiminen vois olla jotenkin vaikeeta. Olisko parit pikkuhousut ja pari paitaa + joku potkupuku, joka kylläkin on liian iso ihan pienelle. Oli mulla noita enemmänkin, mm. ihan pieni potkupuku, mutta olen jo antanut ne kummitytön vauvanukelle joululahjaksi, kun totesin, että ihan turhaan ne mun kaapissa pölyttyy, kun käyttäjää ei kuitenkaan tule..... Ai juu, jossain pitäisi olla myös pari tuttipulloa….

Mulle tulee jo ihan syyllinen olo, kun ei ole vielä juuri mitään, edes katsottuna.

Itse en myönnä olevani taikauskoinen, mutta mutta, taikausko on kuitenkin liian voimakas, vaikka järki koittaakin sanoa ettei kannata uskoa moiseen taikauskoon. Monesti on käynyt mielessä sekin, että onko sillä jotain tekemistä meidän lapsettomuuden kanssa kun "hamstrasin" vauvatarvikkeita jo kauan ennen kuin oli miestäkään..???

Iltasella koitin lukea sähköpostejani, mutta siitä ei tullut mitään, kun koira vinkui vieressä, että pitäis palloa heitellä. Mies ei halunnut palloilla joten teimme sitten niin, että mies luki postejani minulle ääneen ja itse istuin lattialla leikkimässä koiran kanssa. Mieheni siinä lukiessa tarvikehankinnoista, tuli kohta, jossa puhuttiin auton turvaistuimista. Sitten mieskin jo heräsi, että niin joo, sen pitää sitten olla semmoinen, että kun sen laittaa etuistuimelle, niin se ”kytkee automaattisesti” turvatyynyt pois käytöstä!  Höh, onko tuommoisiakin? Sen pitää sitten varmaankin olla joku ihan merkkikohtainen, jotta moiset automatiikat toimisivat. Tästä voinee kait päätellä, että mieheni on uuden automme käyttöohjekirjasta moisenkin kohdan lukenut, VAU!!!! Ennen olisi kyllä varmaankin jättänyt lukematta todeten, että eihän tuo meitä koske!

Maaliskuussa 2001 (samoihin aikoihin kun siirryttiin Väestöliiton hoteisiin) me siis hankittiin oikein ”perheauto” jotta sitten mahdutaan koko perhe kulkemaan kunnolla. Muuten kaikki hyvin, mutta se vauva puuttuu vielä. Uudenvuodenaattona me nyt sitten vaihdettiin taas autoa, ”perheauto” meillä on edelleenkin, eli suht koht tilava, vaikkakaan farmarimallista sopivaa ei löydettykään.

Tulipa tässä mieleeni, että en varmaankaan ole vielä tänne kirjuutellut, että joulusiivoa aloitellessani, siis joskus lokakuussa, tyhjensin tuosta keskimmäisestä kamarista yhden kaapin ja kokosin yhteen hyllyyn kaiken sen vähän, mitä meillä lasta varten on olemassa. Siis kaikki ne vanhat jutut, jotka on vuosia olleet kaapin perällä pahvilaatikossa, ovat nyt hyllyssä! Uutta siellä ei oikeastaan ole muuta kuin kirja ”Pupujuttu ja muita vauvasatuja” ja ne tissituttipullot. Sekä tietysti ne pyllypyyhkeet, jotka tulivat AdoptioLastenVanhempien infopaketin mukana.

Täytyypä oikein rustata oma sivunsa hankinnoista ja niiden ajankohdista… että eikun menoksi, nyt on hyvää aikaa, kun mies on työtoverinsa polttareissa. Taidanpa lähteä tonkimaan kaappeja…

Kylläpä noita tarvikkeita olikin jo, itse asiassa enemmän kuin muistinkaan…

14.1.2003

Dodii… punnitus on takana, kuten myös hyvin nälkäinen viikko!! En ymmärrä, aivan sama vaikka söisin kuinka paljon rehuja tahansa tai joisin kuinka paljon tahansa vettä, tai vaikka molempia, niin nälkä ei katoa minnekään!! Jos joku tietää keinon joka auttaa, niin kerro ihmeessä.

Nälkäviikon tulos oli -1 kg, olen pettynyt, moisen nälkäkuurin jälkeen olisin odottanut vähän parempaa tulosta.

17.11.2003

Kävin tänään eräälle tutulle ostamassa vauva-lahjaa, sain hyvän tekosyyn mennä kurkkimaan vauvanvaateosastolle J Loppujen lopuksi kuitenkin ostin lahjakortin ja ”muistoksi” käsihelistimen. Itse asiassa ostin helistimiä kaksi, toisen ostin kaappimme täytteeksi!

18.1.2003

Osuipa tuossa päivällä siivotessani käsiini AdoptioLastenVanhempien Info-paketti. Jäi sitten siivoaminen kesken kun ryhdyin mappia selaamaan. Kylläpä olikin mielenkiintoista luettavaa. En toki vielä sitä kaikkea kerennyt lukemaan, mutta aloitin ainakin. Silloin kun tuon tilasin joskus aikoja sitten, en lukenut sieltä juuri mitään, selasin vain läpi, kun asia ei tuntunut silloin ajankohtaiselta, siis joskus syksyllä 2001, tarkkaa ajankohtaa en muista, mutta nyt sitä lukee ihan uudella mielenkiinnolla..

21.1.2003 Takana toinen nälkäviikko ja pudotus 1,3 kg vaikka ylitinkin sallitut pisteet ihan reilusti??? No, pääasia, että suunta on alaspäin!

26.1.2003 Käytiin miehen äitiä katsomassa sairaalassa. Ei hyvältä näytä, nyt hän on jo itse luovuttanut ja syöpä on kai saanut ylivallan. Hän sanoi ihan suoraan, ettei häntä enää kiinnosta yhtään mikään. Tähän asti hän on vielä lukenut lehtiä ja katsellut telkusta uutisiakin, mutta nyt ei enää kiinnosta, kun hänelle on aivan samantekevää mitä maailmalla tapahtuu, kun hän ei täällä enää kauan ole! Mitä tuohonkin sitten sanoisi……

 No me sitten miehen äidille kerrottiin näistä meidän hää- ja adoptiosuunnitelmista. Hänen ensimmäinen kommenttinsa taisi olla OHO! Suhtautuminen oli paljon positiivisempaa kuin mitä uskalsin odottaa. Kuvittelin, että miehen vanhemmille olisi tärkeämpää, että lapsi olisi nk. ”omaa lihaa ja verta”, jotta sitten tila pysyisi suvussa. No, miehen isälle emme vielä ole kertoneet, katsotaan mitä sieltä suunnasta tulee. Paljon ei ehditty keskustella asiasta kun miehen sisko tuli paikalle lapsineen.

28.1.2003 Hitsi soikoon! En ehtinyt punnitukseen ollenkaan. Toisaalta, nyt on sitten viikko armonaikaa, kun tuli viikonloppuna vähän juhlittua, oli perjantaina teatteri-ilta työporukan kanssa ja tietysti illan päätteeksi syömään ja vielä jatkoille ja kuohuviiniä kitaan…Lauantaina oli pöytäjuhlat, ja tietysti piti kuohuviiniä nautiskella sielläkin.

30.1.2003 Mieheni sisko soitteli ja kertoi äitinsä kuulumisia. Minä sitten kysyin, että kertoiko hänen äitinsä mitään meidän suunnitelmista, ja oli kuulemma kertonut. Olivat sitten jääneet pohtimaan, että koti- vai ulkomailta. Kuulolla olivat siis myös lapset, joista nuorempi oli sitten heti kotiin päästyään kertonut asiasta myös isälleen ja enolleen. No, säästyypähän meiltä kertomisen vaiva J

2.2.2003 Tänään sitten kerrottiin hää- ja adoptioaikeistamme minun äidilleni. Kommentti oli jotain että ”ai kauhia” en muista ihan sanatarkasti. Hän ei kuitenkaan sanonut tuota mitenkään negatiivisessa mielessä, se oli vain hänen tapansa kommentoida jotain. Kysyi sitten että tumma vai vaalea? Vastasimme, että kotimaasta, eli siis vaalea. Ilmeisesti hän on jossain vaiheessa jossain yhteydessä tutustunut myös adoptioon, sillä hän tiesi, että Suomessa on vain yksi ”putiikki”, joka välittää kotimaisia adoptiolapsia. Kyseli myös että koska me aiotaan mennä naimisiin ja pidetäänkö isommatkin juhlat? Kerroimme että juuri matkalla päätimme, että mennään nyt aamenille ihan vaan hissukseen ja pidetään pippalot sitten myöhemmin paremmin sopivana ajankohtana. Olimme nimittäin juuri tulossa sairaalasta miehen äitiä katsomasta ja ei hyvältä näytä. Vielä kaksi kertaa sädehoitoa ja sitten saattohoitoon…..

4.2.2003 Punnituksen tulos vaivaiset -300 grammaa…. Blääh…..

5.2.2003 Olipa sitten taas koulutuspäivä ja käytin tilannetta hyväkseni, pääsin päivän päätteeksi ihan yksikseni kauppaan…. Ja ostin sitten vähän lehtiä.; Vauvalehti, KaksPlus ja 9 kuukautta. Kaikissa oli joku mielenkiintoinen aihe, joten ostin sitten ne kaikki…. Vielä en ole kerennyt lukemaan…

6.2.2003 Käytiin sitten kirkkoherranvirastossa nk. ”hakemassa kuulutukset”. Joupa jou, mitähän nimeä sitä sitten alkais käyttämään???

8.2.2003 Nyt se on sitten päätetty….  Van enpäs paljastakaan ihan vielä….

9.-14.2.2003 Nyt on sitten jo hääpäivä sovittu, kirkko ja juhlapaikka varattu, kampaaja ja orkesteri on myös varattu, pitopalvelu pitää sitten varatakin heti maanantaina. Vieraslistakin alkaa olla valmiina, tosin sitähän on muokattu jo varmaan puolisen vuotta. Päivää en taidakaan vielä julkistaa täällä, tiedän nimittäin että työtovereistani ne, jotka meidän tilanteestamme tietävät, lukevat näitä sivuja. Pidetään jännitystä yllä. Enhän ole inhottava?? Niin, se ajatus hiljaisista häistä on nyt unohdettu ja järkätään oikein kunnon bileet!!

Tiistaisen punnituksen tulos oli -900 g!! Ihan kohtalainen tulos kun kerran olen kuitenkin pisteeni ylittänyt. Eihän ne sallitut pisteet ainakaan mulla riitä mihinkään!!

15.2.2003 Käytiin yhden tuttavapariskunnan häissä vähän katsomassa mallia J Syötyäkin tuli siihen tahtiin, että Painonvartijoiden pistelaskut saan unohtaa vähäksi aikaa, vaikkakin, aika kevyesti söin kun ei muitakaan mahdollisuuksia oikein ollut, kun ei ollut erikseen mitään gluteenittomia…..

16.2.2003 Kävin Tupperware -kutsuilla. Ostin sitten meidän tulevalle lapselle 2 settiä Tupperin aterimia, lisäksi sain ostaa jo myynnistä poistuneet Tiwi-lautaset, syvä ja matala sekä Tiwi nokkamukin. Tuttipullon voin sitten hankkia myöhemmin, koskapa se näkyi olevan myös uudessa kuvastossa. Noin yleisesti ottaen rahaa paloi kyllä sen verran, ettei parane isännälle kertoa…. Niin ja kummitytölle ostin Barbie-astioita tupaantuliaislahjaksi, kun hänen oma huoneensa tässä jonain päivänä valmistuu.

Ke 19.2.2003 Käytiin miehen äitiä katsomassa. Nyt on jo loppu lähellä, ei voi mitään. Enää hän ei jaksanut edes pitää silmiään auki, eikä edes saanut sanotuksi mitään. Enpä saanut sitten minäkään sanotuksi mitään. En kerta kaikkiaan voinut suutani aukaista, kun sitten olisin kuitenkin ruvennut ulvomaan…

Pe 21.2.2003 Anoppi ei sitten enää tätä aamua nähnyt….

27.2 2003 Miehen veljen avovaimo synnytti tänään pojan. Hivenen kyllä olen kateellinen….

8.3.2003 Nyt on anoppi siirtynyt pilven reunalle istuskelemaan. Hautajaiset oli tänään. Ei tässä oikein ole nyt jaksanut ajatuksiaan kirjoitella, ja toisaalta, ajatukset on kyllä olleet enemmän anopin kuolemassa ja hautajaisissa kuin adoptiossa tai omissa häissä. Toki hääasioitakin on ollut pakko ajatella ja tehdä, että saisi kaiken ajallaan valmiiksi mutta kuitenkin….

29.3.2003 Polttaripäivä!!

30.3.2003 Oli miehen veljenpojan ristiäiset. He muuten eivät ole meille vielä tähän päivään mennessä kertoneet, että heille on "tulossa" lapsi.... hmmph.... appiukolta se kuultiin ja hänkin sanoi meille, että hän ei sitten ole kertonut, jos joku kysyy..... aarghh!!!

Ristiäisistä muuten: Luulin jo selviäväni siitä, mutta elämä yllättää.... kun pappi puhui jotain että miten jokainen vieras ihminen löytää lapsesta jotain mitkä on äidin piirteitä ja mitkä isän piirteitä ja kun sitten ajattelin, että mitähän pappi meille sanois vastaavassa kohdassa niin sitten tuli itku....

7.-11.4.2003 Häiden valmistelu -loma. Hääkarkit ja riisipussit koreineen on jo valmiina, mutta kutakuinkin kaikki muu puuttuu…. Onneksi mulla on ollut yksi hyvä ystävä apuna hääjärjestelyissä. Ilman hänen apuaan ja innokasta suunnitteluaan tuskin olisin selvinnyt. KIITOS KATRI!!

Auton koristelut ovat olleet suunniteltuna jo jonkin aikaa, mutta vasta viime viikolla ne suunniteltiin loppuun asti ja aloitettiin valmistus. Ne olikin sitten lopulta aika äkkiä tehty. Pitääpä katsoa, josko löytyisi tännekin sopiva kuva, kunhan nyt ensin saadaan kuvat kehitettyä.

Kirkon koristelukin oli kinkkinen juttu, mutta lopulta siitäkin selvittiin hyvin yksinkertaisesti. Ostin pieniä kullan värisiä kakkupaperisydämiä ja niihin kiinnitin nitojalla vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä pieniä ”lastunauhasta” taiteltuja rusetteja ja jokaiseen vielä pieni punainen ruusu keskelle. Ne eivät olleet kovin näkyviä, mutta onpahan ainakin jotain. Ne sitten kiinnitettiin penkkien päätyihin sinitarralla.

Talon koristelu sitten aiheuttikin jo enemmän päänvaivaa, ja kun muuta ei keksitty, niin tehtiin sitten niitä samoja sydän-rusetti-ruusu-juttuja kuin kirkkoonkin. Niitä sitten kiinniteltiin seinille vähän joka puolelle. Katri hankki vanhoja maitotonkkia ja männynoksia, Päivi puolestaan oli kerännyt koivunoksia sisälle lämpimään jo aiemmin. Lisäksi Päivi oli kylvänyt vehnänsiemeniä kertakäyttölautasille ja sitten Päivi kääräisi ne lautaset vaaleanpunaisiin ja vaaleansinisiin silkkipapereihin ja koristeli kukin ja pääsiäistipusin. KIITOS PÄIVI!!

Itse ostin vaaleansinisiä laseja ja niihin kynttilät. Jokaisessa pöydässä olikin sitten yksi kylvös ja yksi kynttilälasi.

Morsiusparin pöytään ripustettiin sivuille pinkin värinen tylli ja kiinnitys kohtiin pienet kynttilämansetit. Pöydän alle laitettiin pinkin-valkoisen raidallinen matto ja istuimina olivat tätini työtoverilta lainatut rottinkituolit + tietysti 2 samanlaista vierastuolia. Taustalle väreihin sopiva seinävaate.

5.4.2003 Oli isännän polttaripäivä!

8.4.2003 Punnitusten yhteistulos eli painonpudotus tähän asti - 6,5 kg.

11.4.2003 Perjantai-iltana päästiin sitten talolle koristelemaan ja sitä ennen käytiin kirkossa harjoituksissa. Kaitpa se siitä….

12.4.2003 Meidän HÄÄPÄIVÄmme!!

14.4.2003 Häät on nyt sitten onnellisesti ohi! Kaikki meni oikeastaan ihan hyvin. Kirkossa kaikki sujui ihan ok. Ainut hassu juttu oli kun tultiin kirkosta ulos, ja mentiin piiloon urkuparven rappusille. Ensin sieltä ovesta tuli ulos vauhdilla meidän laulaja, (lauloi muuten tosi kauniin kappaleen kirkossa). No kun hän oli mennyt, päätettiin että istutaan siihen rappusille. Sitten ajateltiin ottaa pienet rohkaisut isännän taskumatista…. Isännällä oli vihkiraamattu siinä polvilla kun hän aukaisi sitä taskumattia ja kas… kanttori tulla pöllähti sieltä ovesta. Isäntä lykkäsi raamatun mun käteen ja nousi sitten seisomaan sitä aukaistua putelia kätkien, että kanttori pääsis ohi. Kanttori totesikin ettei hän mene, hän tulee viimeisenä ja varmistaa, että me päästään turvallisesti alas. Hupsista! No ei siinä sitten auttanut muu kuin paljastaa se puteli kanttorille, hän ei kylläkään suostunut ottamaan huikkaa, mutta me sitten otettiin molemmat… Päästiinhän me sitten sieltä alas ja ulos riisisateeseen. Riisiä kyllä oli sitten korvatkin täynnä… Lähdettiin sitten kirkon edestä Mersukyydillä menemään ja karkuun ”ottovanhempieni” luokse. Pihalla kun kumarruin, niin totesin, että rintsikoista taisi tulla riisit ainakin yhteen aamupuuroon…. Talolle mentiin sitten vasta kun kaikki vieraat olivat jo löytäneet oman paikkansa.

Muutenkin meni nappiin koko juttu. En ollut uskoa kaikkea todeksi. Hääkarkeissa nimittäin oli lauseina pätkiä Raamatusta (Ensimmäinen kirje Korinttolaisille 13: 4-7) Elikkä siis ”Rakkaus on pitkämielinen jne… ”. Kirkossa pappi luki Raamatusta saman kohdan ja sitten meidän laulaja lauloi meille kirkossa yllätyskappaleen joka sekin kertoi rakkaudesta!!

Myös kappale jonka hän lauloi meidän saapuessamme juhlapaikalle oli minulle yllätys. Saavuimme nimittäin talolle orkesterin soittaessa kappaletta jossa lauletaan että ”…kuljemme yhdessä ain…”. En muista kappaleen nimeä, mutta se on kuitenkin ollut mun lempikappaleeni ihan pikkutyttönä. Miten voikin olla niin hyvä tuuri!!

Muuten illan ohjelma noudatteli tuttua kaavaa: ruokailu, häävalssi, tanssia kahvia ja välillä ohjelmaa…

Heti ruokailun jälkeen tuotiin salin perälle Boolitonkka.

Häävalssina meillä oli Vastaus. Valitsin sen sanoituksen perusteella, se oli kuin meille tehty, kun lauletaan suunnilleen että olen etsinyt vastausta joka puolelta, mutta vasta Sinusta sen löysin tai jotain sinne päin, en muista ihan tarkasti, muistan vaan että aihe oli just passeli.

Ja tietysti häävalssin aikana kummisetäni rikkoi lasin peltiämpäriin, niin kuin tapoihin kuuluu.

Lapsuudenajan Lintukerhon jäsenet muistivat näissäkin häissä perustajajäsentään. Eihän meitä kerhossa ollutkaan kuin 3 ja kaikki olimme nk. Perustajajäseniä. Sain kirjan Suomen Linnut ja tyhjän vihon, johon voin sitten havaintojani kirjata. Tietysti luovutustilanteessa vähän muisteltiin menneitä.

Sitten oli tietysti morsiamen ryöstö! Meidän isäntä kun osti viime kesänä moottoripyörän, niin siitä ajatus varmaankin oli lähtenyt. Nimittäin 7 miestä ryntäsi yllättäen saliin, kaikilla luonnollisesti tummat housut (puvun housut) ja sitten jokaisella oli musta nahkatakki ja kypärä päässä ja sitten meikä kannettiin ulos...

Tuore aviomies joutui sitten keräämään lunnaita, piti löytää mm. aurinkolasit, pinssi, alushousut ja rintaliivit ja oli jotain muutakin pientä, hiusneula taisi olla yksi…niin ja vispilä. Laulamaankin koittivat suostutella, mutta onneksi mieheni oli sen verran selvin päin, että ymmärsi kieltäytyä.

Kun minut sitten palautettiin niin silmät sidottiin, ja piti kävellä krokotiilin yli… sinällään harmi juttu, että temppu oli minulle ennestään tuttu, mutta vierailla oli kuulemma ollut äärettömän hauskaa. Minun piti siis kävellä krokotiilin yli, joka siinä vaiheessa oli mattorulla. Kun sitten olin krokon ylittänyt, mattorulla vietiin pois, ja kun multa saatiin siteet silmillä, niin mattorullan paikalla makasi työtoverini, meidän maaseutuasiamies!!

Viimeisin leikki oli kun nimettiin 12 tuttua/ystävää/sukulaista joista sitten sillä perinteisellä tuolileikkisysteemillä (yksi tuoli vähemmän kuin ihmisiä ja sitten istutaan kun musiikki loppuu) valittiin yksi kerrallaan, joka sai sitten tehtävän, yksi tehtävä/kk tästä vuoden eteenpäin. Seuraavassa lista jossa ensin ajankohta ja sitten kenelle tehtävä lankesi ja lopuksi itse tehtävä:

2003

Toukokuu; Lintukerhon perustajatoveri Paavo; Vie nuorelle parille simaa ja tippaleipiä

Kesäkuu; Työtoverini Maija; Muista juhannuksena vihdalla ja makkaralla

Heinäkuu; Hääjärjestelyavustajani Katri; Heinätöihin, oma hanko mukaan

Elokuu; Isännän ystävä Kari; Auta elonkorjuussa esim. marjoja poimimalla

Syyskuu; Isännän sisko Aila; Tehkää yhdessä sieniretki

Lokakuu; Työtoverini Krokotiili Into, Vie morsiuspari raveihin

Marraskuu; Serkkuni Mari; Menkää yhdessä elokuviin, teatteriin tmv.

Joulukuu; Isännän ystävä Pauli; Vie joulupipareita

 

2004

Tammikuu; Isännän ystävä Jyrki; Järjestä keilailta

Helmikuu; Isännän serkku Anne; Vie morsiuspari laskiaisliu’uille

Maaliskuu; Hääjärjestelyavustaja Timo; Halkohommia, tee talven takkapuut moriusparille

Huhtikuu; Isänän sisarenmies Pekka; Auta ikkunanpesussa

 

Tämän leikin jälkeen me sitten poistuimmekin paikalta.

Talolta poistuessamme me rikoimme myös kaksi lasia samaiseen peltiämpäriin, niin kuin tappoihin kuuluu.

Kotimatkalla poikettiin vielä paikallisessa, ainoassa sellaisessa, ravintolassa parilla paukulla ja sitten kotiin….

Kaikki meni siis illan aikana oikein hyvin, ei mitään huomattavia kommelluksia. Sunnuntaina kun menimme auton takaloodaa siivoomaan, niin koettiin kyllä pieni järkytys. Siellä nimittäin oli edelleen meidän ruoka/kahvipöydän kukka-asetelma, kukaan ei ollut huomannut kantaa sitä sisälle, ja nyt se sitten koristaa meidän olohuoneen kirjahyllyä.

Onneksi muuten tuli palkattua kunnon kuvaaja, että saadaan kunnollinen Häävideo! Ja kyllä se kuvaaja juoksikin meidän perässä, ihan koko ajan. Kun mentiin välillä ulos tuulettumaan, niin kuvaaja tuli perässä ja kun mentiin eteisen naulakoille paukuille miehen työtovereiden ”salkulle” niin taas oli kuvaaja perässä. Ihan kiva, että saadaan kaikki videolle. Me teetetään myös DVD, koska se säilyy paremmin, kun taas videonauha kuluu.

15.4.2003 Kummitytön synttärit. Ne Barbi-astiat menikin nyt sitten jo synttärilahjaksi. Nytkään ei ole kauheesti aikaa runoilla, kun huomenna on se kotikäynti ja meillä on edelleen kotitehtävät tekemättä ja kämppääkin tarttis vielä rempan jäljiltä siivoilla. Niin siis meillähän tehtiin lattiaremonttikin vielä siinä hääkiireiden keskellä… kyllä on muuten edelleen kämppä sekaisin, kun kamoja jouduttiin roudaamaan huoneesta toiseen…

16.4.2003 KOTIKÄYNTIPÄIVÄ. Kämppä vieläkin sekaisin, mutta ei voi mitään. On tämä sentään asuttavassa kunnossa jo vaikka yksi sohva onkin vielä tuossa käytävällä ja tavaroita on pahvilaatikoissa ja matkalaukuissa.

Videokuvaajamme soitti ennen puolta päivää, että nyt ne Videot ja DVD olis valmiina, täytyy koittaa päästä iltapäivästä hakemaan.

 

THEREZZAN & MIEHEN KOLMAS NEUVONTAKERTA ELI KOTIKÄYNTI

 Aamu valkeni ja kämppä oli edelleen sekaisin… tulee kiirus!

Puoleen päivään mennessä oli sellainen pikapikaraivuu tehty. Saihan tästä sentään ihan kohtalaisen. Syömään en kylläkään kerennyt. Ja sitten kerkesin vielä pihatöihinkin. Pakko repiä pois nuo viimevuotiset auringonkukat. Ne kun törröttää tuossa keittiön ikkunan alla.

Siinä niitä kuivanneita varsia kiskoessani tuli isäntä töistä päätyovelle ja sossu toiseen päätyyn taloa. Jännät hetket, kuinka meidän koiruus käyttäytyy, onko se iisisti??? Jep, kaikki hyvin, sossu ei pelkää koiraa, joten koirakaan ei suuremmalti hyppele, haistelee vaan, onneksi. Juuri tätä hetkeä minä eniten pelkäsin!

Menin sossun auton luokse koiruuden perässä. Kun siitä sitten lähdettiin kävelemään sinne toiseen päätyyn, niin isäntäkäin kerkes jo vastaan. Siinä hetki katseltiin ympärillemme ja sitten sisätiloihin.

Ja majoituttiin keittiön pöydän viereen. Keitin kahvit, ja siinä kahvitellessamme sitten juteltiin niitä näitä. Kotitehtäväthän meillä oli tekemättä, kun ne kysymyspaperit on jossain tuolla monien muiden papereiden joukossa, jotka silloin remontin ajaksi tungettiin pahvilaatikoihin ja matkalaukkuihin. L No riitti sitä juttua onneksi muutenkin. Puhuttiin aika paljon lapsen kasvatuksesta ja kasvatusperiaatteista. Hän sanoi, että on hyvä sopia asioista etukäteen, ettei sitten käy niin, että kun toinen jotain kieltää, niin sitten toinen sanoo, että ei se mitään, ja sitten mennäänkin jo metsään kasvatuksessa. Eli siis sama juttu, kun koiran kasvatuksessa, jos jotain kielletään kerran, niin sitten ei enää saa antaa periksi vaan on pidettävä kiellosta kiinni. Jostain kumman syystä meillä tuntui muutenkin aina juttu kääntyvän koiriin ja koiran kasvatukseen, Hänelläkin kun on koira!

Sossu kysyi, että miten me rankaisisimme lasta, jos hän vaikka kiukuttelee. Minä siinä sitten totesin, että miehen siskon tapa on mun mielestä ollut tosi hyvä, ainakin heidän lapsistaan on kasvanut ihan tasapainoisia nuoria, ainakin toistaiseksi… Siellä nimittäin kiukutteleva lapsi laitettiin/kannettiin tuulikaappiin ja pois sai tulla vasta sitten, kun oli rauhoittunut. Olen pariinkin otteeseen ollut läsnä kun näin on tehty, ja se vasta oli suloista katseltavaa, kun se kiukutellut lapsi sitten tuli pois sieltä tuulikaapista ja halasi vanhempiaan…

Sossumme totesi tähän, että ihan varmasti hyvä tapa, mutta että kaikki ei tepsi kaikkiin. Ja että joskus voi olla ihan hyvä vaan pitää lasta sylissä niin kauan että rauhoittuu. Mielessä kävi, että pitäisi varmaan mainita, että olen kyllä tästä Holding-terapiasta lukenut, mutta en sitten kerennyt/muistanut kun taas kääntyi juttu koiriin…

Me todettiin että on meillä jo yksi jääräpää tässä kasvatettavana, nimittäin tämä meidän koiruus! Siinä sitä riittää itsepäisyyttä vaikka muille jakaa, on meinaan uskomaton tahto tuolla koiruudella! Keskusteltiin siis koiran kasvatuksesta, ja kerroin hänelle esimerkin, miten koulutuksessa neuvottiin koiraa rankaisemaan, kun koira on tehnyt jotain väärää. Neuvottiin nimittäin lätkäisemään vaikka kärpäslätkällä kuonoon. No mehän sitten kokeiltiin ja koiruus söi koko kärpäslätkän heti kättelyssä, että se siitä sitten…No sitten kerroin saaneeni ohjeen yhdeltä toiselta koiruuden omistajalta, että jos muu ei auta, niin sitten pitää ryhtyä koiralle emoksi. Sossu kysyi, että mitä se emo sitten tekee? No emohan ottaa niskasta kiinni, kaataa maahan, murisee, näyttää hampaitaan ja jos muu ei auta niin puree. Kerroin näin tehneenikin meidän koiruudelle, ja se tehos, koiraan siis. Siis minä ihan oikeesti purin koiruutta, pari kertaa riitti, sitten rupes jo riittämään pelkkä murina ja irvistys J

Mieheni tosin väitti minun puhuneen itseeni pussiin tässä kohdassa, vaan enpä tiedä, olihan meillä puhetta siitäkin että lasten kohdalla ei samat keinot aina tepsi kaikkiin, vaan pitää löytää se paras keino.

Keskusteltiin vielä tämän hetken lapsitilanteesta. Tänä vuonna on Helsingin Pelalla sijoitettu vasta 2 vauvaa ja kolmas on nk ”työn alla”. Hän jo jossain vaiheessa aikaisemmin totesikin, että jos sitten jo ensi vuoden aikana Teillekin se vauva saataisiin… Blääh!! Siis vasta ensi vuonna. No toivotaan että kahden edellisen vuoden tahti jatkuisi myös tänä vuonna. Nythän on keskimääräinen odotusaika ollut noin 2 vuotta ja se tulee meille täyteen elokuussa!! Mutta jos se katumuspillerin vapautuminen vaikuttaa luovutettavien lasten määrään niin sitten varmasti tahti hidastuu. Harmi meidän kannaltamme!

Keskusteltiin myös lasten terveydestä. Mitä kaikkea voi olla ja miten todennäköistä se on. Toistaiseksi kotimaan adoptioon on tullut hyvin vähän Special Need- vauvoja (Special Need = SN = sairas tai epäillään sairaaksi jollain tavalla), mutta näyttäisi kuulemma siltä, että saattaa tulevaisuudessa SN-vauvojen määrä lisääntyä. Lapsilla ei välttämättä ole mitään vaurioita, mutta epäilyjä voi olla, kun tiedetään äidin tilanteesta ja että onko äiti raskausaikana käyttänyt alkoholia tai huumeita. Seuraavaksi kerraksi saimmekin tehtäväksi pohtia mitä sn-juttuja olisimme mahdollisesti valmiit ottamaan vastaan. Myös sitä pitää pohtia, että mitä vaatimuksia me asetamme lapsen vanhemmille…. En tiennytkään että voimme vaatia jotain… no lähinnä kysymys siis on siitä, haluammeko ettei lapsen vanhemmilla ole eläin allergioita tai astmaa, kun meillä sentään on tuo koiruus, ja Hän on kyllä meidän perheemme jäsen siinä kuin ihmisetkin!! Mahdollinen fas/tae-epäilykin on kullä sen sorttinen asia joka laittaa pohtimaan asioita tarkemmin…

Ja seuraava neuvontakin siirtyi nyt sitten syksyyn…..voihan rähmä, olisi se nyt kuitenkin voinut olla jo kesällä…

Kun kahvit oli juotu, hän halusi vielä poiketa katsomaan meidän akvaariota, joka on olohuoneessa. Siinä sitten tovi tutkiskeltiin akvaariomme asukkeja ja keskusteltiin akvaarioista ja akvaariokaloista.

Sitten tapaaminen olikin jo ohi...

KOTIKÄYNNIN JÄLKEEN

16.4.2003 jatkuu  dodii… ihan hyvähän se video on, sitä oli kiva katsella. Ja tulipa sitten todettua sekin, ettei se ruoka/kahvipöytä ihan ilman koristuksia sitten kuitenkaan ollut jäänyt. Siinä oli nimittäin maljakossa männynoksia ja pajunkissoja, sopi muuhun sisustukseen tosi hyvin, eli ei huomannut, että jotain puuttui J

21.4.2003 Tulipa sitten pihakin siivottua loppuun asti. Kaikki vanhat rämmäleet on nyt kärrätty pois. Näyttää muuten uskomattoman paljon siistimmältä.

Ja tuli sitten tilattua vähän lastentarvikkeitakin, jääköön vielä salaisuudeksi mitä… lupasin siis ostaa yhdeltä sähköpostituttavaltani, kun oli jäänyt lähes käyttämättömäksi.

22.4.2003 Juuh, siinä se sitten oli…. Punnituksen tulos +1,6 kg kahdessa viikossa…. Voihan vitsit!!

No ei auta muu kuin rynnistää taas uudella tarmolla eteenpäin ja koittaa saada taas paino hallintaan, ettei se ainakaan enää nouse!

23.4.2003 Tuli juuri kympin uutisissa, ettei ne jälkiehkäisypillerit ainakaan aborttien määrää ole vähentäneet, niin kuin oli ollut tarkoitus. Ehkäpä ne ei sitten ole vaikuttaneet myöskään adoptioiden määrään, toivossa on hyvä elää, sanoin lapamatokin….

25.5.2003 Tajusin muuten justiinsa, etten ole muistanut kertoa polttareistani mitään….Päivän tiesin kyllä etukäteen, sillä se sovittiin Päivin ja Katrin kanssa, oli pakko, kun meikäläisellä riittää noita menoja niin paljon, valitettavasti… kuvittelin kyllä ettei heti aamusta minnekään lähdetä. No herätys oli aamulla klo 9.00 ihan omasta aloitteestani siis. Kun kello oli soinut, isäntä kiikutti minulle poltetulle paperille kirjoitetun viestin, papru oli kääritty rullalle ja sieltä paljastui seuraavanlainen viesti:

 

HYVÄÄ HUOMENTA &

HERÄTYS TÄHÄN PÄIVÄÄN

 

TÄNÄÄN ON 29 MAALISKUUTA 2003

JOSTA ON TULOSSA ERITTÄIN HAUSKA PÄIVÄ!!

 

SIIS:

 

NYT ON JO KIIRE!!

NOIN PUAL TUNTII AIKAA!!

PAKKAA KAIKKI TÄRKEIMMÄT

SELVIYTYMISKASSIISI,

JOKA SISÄLTÄÄ TÄNÄÄN…..

 

PAREMPAA VAIHTOVAATETTA

REISSUSSA TUPPAA RÄHJÄÄNTYY…

SEKÄ

”MÄRKÄPUKU” (UIKKARI), SILLÄ

JOSKUS TUPPAA MYÖS KASTUMAAN…

 

SIT EI MUUTA KU:

KOHT RUPPEE TAPAHTUU!

…………

 

 

1.5.2003 Eipä mitään ihmeitä, Vappukin sitten tuli ja meni, ilman mitään sen ihmeempää….

10.5.2003 Ois ollu se Pelan koulutus-juttu Kauniaisissa, mutta ei sitten päästykään sinne sattuneista syistä…. Kun tuli nää kylvöilmat.

Jossain vaiheessa päivää, mieheni kysyi minulta, että tiedänkö mikä päivä tänään on? Meikä ihmetteli, että miten niin, onks tässä päivässä jotain erikoista? Hän sitten totesi, että tänäänhän on lapsettomien lauantai! Kas kun ei tullut mieleen. Hoitojen aikana en taatusti olisi unohtanut! Mistä tulikin mieleeni, että pitäisköhän ehdottaa paikalliselle Pelan hallitukselle, että josko pystytettäis (huh-kun-meinas-lipsahtaa-kotikunnan-nimi) tännekin hautuumaalle muistokivi kaikille syntymättömille lapsille. Onhan niitä meilläkin jo 30, jos en ihan väärin muista.

11.5.2003 Äitienpäivä Vois kait sanoa että vietin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Onnellista äitienpäivää, vaikkakin oli ensimmäinen äitienpäivä, kun anopin ruusu vietiin haudalle eikä kotiin. Ensimmäinen kerta siis kun minua ei ahdistanut. Olen jo monta vuotta sitten sanonut miehelle, että meillä ei sitten äitienpäivänä liputeta, kun ei meillä kerran ole yhtään äitiäkään talossa. Ja se on ollut ehdoton juttu. Ei siitä ole sen koomin keskusteltu. Nyt mieheni tuli aamulla kysymään, minä vielä puoliunessa, että laitetaanko lippu salkoon, minä siihen sitten että ei! No oishan tuon voinut vaikka laittaakin, mutta en sitten enää viitsinyt perään huudella että laitetaan sittenkin J. Ehkäpä hän ”rohkeni” kysyä asiaa syystä että perjantaina kun käytiin ostamassa äitienpäiväruusuja, kasasin kärryyn neljä ruusua, mies ihmetteli että miks neljä. No luettelin sitten hänelle; omalle äidilleni, miehen äidin haudalle ja oman isoäitini haudalle, ja tuon neljännen haluan ITSELENI! Ei hän siihen sitten mitään sen enempää kommentoinut.

23.5.2003 Ja sitten on jo toukokuukin melkein mennyt. Tänään tulin kotiin kolmen päivän koulutusreissulta. Rankkaa oli, mutta se oli kyllä tosi hyödyllinen koulutus tulevaa työtäni ajatellen. Keskiviikko ilta oli buukattu niin täyteen ohjelmaa, että en ehtinyt kauppaan, mutta torstaina ehdin. Lähdin kahden muun naisen kanssa Prismaan katsomaan. Kerroin muuten heille siinä matkalla (kun toinen heistä kysyi että onko meillä lapsia) meidän adoptioaikeistamme. Toinen heistä häipyi aika nopsaan omille teilleen kun halusi oikein kunnolla shoppailla. Toisen kanssa me sitten katteltiin ympärillemme. Sanoin siinä, että ei mulla muuta ostettavaa ole, kuin että kummitytölle voisin ostaa jotain tuliaisia. Poikkesimmekin sitten Halinalleen, Järvenpäässä olevaan lastentarvikeliikkeeseen. Oli muuten tosi ihanaa, kun voi ihan kaikessa rauhassa katsella ympärilleen pelkäämättä, että joku tuttu näkee!!! Ihana tunne!! Kaupassa muuten oli juuri silloin yksi äiti tummaihoisen oletettavasti adoptiolapsensa kanssa, teki hurjasti mieleni pysähtyä hetkiseksi haastelemaan, mutten sitten kuitenkaan, kun mulla oli se toinenkin immeinen siinä mukana. Vaunuvalikoimaa kurkkasin sen verran, että totesin kaikkien olevan kovin tummia ja synkkiä värejä, minä haluaisin jotain kirpeää, vaikka mintun väriset…..ei mitään tummansinisiä kelta ruskein ruuduin/raidoin!!! Oisko kellään vinkkiä, mistä semmoisia ilosen värisiä vois löytää, olen sellaiset meinaan joskus nähnyt!

Kummitytölle ostin sitten vaaleanpunaisen kesämekon, ja kuinka ollakaan siellä oli semmoinen tarjousteline, jossa oli vielä jäljellä muutama body ja muutamat potkuhousut! Ostinkin sitten bodyn kokoa 68 cm, ei ollut pienempää, vaan eiköhän tuo liene ihan ok koko. Lisäksi ostin potkuhousut kokoa 62 cm. Katseltiin siinä myös kaikenmoisia muitakin vauvatarvikkeita jonkin aikaa. Mukaani nappasin myös lastentarvikekuvaston, jota sitten illalla hotellihuoneessa katselin.

Äitienpäiväruusunikin on jo ihan kulahtaneen näköinen, pitää varmaankin kiikuttaa se pihalle.

1.6.2003 Soitin serkulleni ja kyselin, että millä periaatteella he aikanaan postittivat häidensä kiitoskortit. Kun tämä kutsukortti-juttu oli selvinnyt, hän kysyi minulta, että tarvitaanko me pinnasänkyä? Heillä kun olis yksi, joka pitäis saada pois tieltä. No totta kai me tarvitaan, lupasinkin sitten hakea sen jossain vaiheessa.

12.6.2003 Huh-huh.. Kylläpä oli hurja vatsatauti, iski kesken isännän lauantaisten synttärijuhlien ja nyt vasta (ke) jaksaa koneelle asti raahautua. Ei siinä muu auttanut kuin kaatua itse sängyn pohjalle ja ravata vähän väliä keskustelemaan ämpärin kanssa pesuhuoneeseen. Onneksi Päivi ja hänen äitinsä sekä oma äitini hoitivat sitten tarjoilut loppuun. Olo oli kyllä tosi karmee!!

Jossain vaiheessa loppuiltaa Tiina tuli juttelemaan kanssani, ja juteltiin siinä niitä-näitä ja hän sitten kysyi että mitä meidän adoptiolle kuuluu. No mitäpä siihen olisi voinut vastata muuta kuin, että toistaiseksi ei mitään uutta, valitettavasti, ei siis muuta kuin että seuraava neuvontakäynti on syyskuussa ja sitä ennen tuskin ainakaan tapahtuu mitään.

21.6.2003 Juhannusaattokin sitten meni. Eipä siitä sen ihmeempiä. Ai niin, aamulla, tai siis oli jo melkein päivä, kun havahduin siihen että koira alkoi pitää karmeeta meteliä. Sitten alkoi kuulua puhetta ja sitten isäntä tuli sanomaan, että tuli vieraita, ylös sieltä. ! Työtoverillenihan osui häissämme tehtävä ”muista juhannuksena vihdalla ja makkaralla.”  Ja hyvä vihta olikin!

Illalla olohuoneessa istuessamme mieheni alkoi selittää, että eikös nyt voitais mennä edes jonnekin, kun jos sitten ensi juhannuksena on jo lapsi talossa, niin sitten ei enää voi mennä. Ja tottahan tuo olikin. Käytiinkin sitten paikallisella erämajalla morjenstamassa ”vihdan ja makkaran” tuojiamme. Sen jälkeen ajeltiin vielä naapurikunnan eräälle leirintäalueelle kattomaan, mutta eipä siellä juuri nähtävää ollut joten sitten kotiin, ja siinä sitten oli meidän juhannusaattomme.

22.6.2003 Se on sitten keskikesän juhla ohi. Loma alkaa kahden tai kolmen viikon päästä, riippuen vähän siitä, miten työt antaa myöden. Voi kun saisinkin pitää lomaa kokonaista neljä viikkoa putkeen.

Olen tässä nyt pohtinut miten ne Pelan kaavakkeet täyttäisin, tai oikeastaan miten niihin kysymyksiin vastaisin, lomakkeitahan en rupee täyttämään, kirjoitan kaiken tietokoneella. Eilen illalla etsin käsiini sekä Pelastakaa Lapset ry:n että Adoptiolasten Vanhempien ry:n tämänvuotiset lehdet. AdLaVa:n lehdestä löysinkin artikkelin Holding-terapiasta. Lehdessä oli myös kirjallisuusluettelo, vaan enpä taida nyt lainailla mitään kirjoja, eiköhän tuo artikkeli riitä tällä erää, se kun oli mielestäni aika kattava. Kotikäynnillä sossu muistaakseni puhui holdingista rankaisukeinona, mutta artikkelin mukaan, ja minunkin mielestäni se soveltuu paremmin kiukuttelevaan lapseen tai lapseen, joka ei tunne oloaan turvalliseksi. Rankaisukeinot on oltava sitten erikseen, minun mielestäni.

7.7.2003 Eräs työkaverini kysäisi, että tarvittaisko me jotain vauvatarvikkeita, kun heillä olis nyt myynnissä lähes koko ”repertuaari”???

No tottahan toki meillä tarvitaan yhtä jos toistakin! Pitää nyt sitten vaan mennä joku ilta katsomaan niitä.

8.7.2003 Ei ihan toteudu tuo unelma neljän viikon lomaputkesta, päivää jää vajaaksi, siis jos ei tarvii mennä töihin kesken loman….niinkin toki voi käydä… sunnuntaina 13.7. lähdetään Poriin, Kylpylähotelli Yyteriin!! Koira viedään lähtiessä mun äidille hoitoon. Toisaalta kiva päästä lomalle, mutta myös ikävä koiruutta kohtaan saattaa iskeä matkalla, vaikka ollaankin vaan kolme yötä poissa. Onneksi vain kolme. Alun perin oli tarkoitus lähteä jollain äkkilähdöllä etelään, mutta sopivaa (lue; mun vaatimukset täyttävää) hotellia ei löytynyt. Minä kun asetin vaatimukseksi, että ilmastointi pitää olla ja lähellä keskustaa, että on helppo päästä ostoksille ja vielä lisäksi että meren rantaan pääsee ”apostolin kyydillä”.

13.7.2003 Saavuttiin sitten Yyteriin. Paikka oli muuten ihan kiva, mutta huoneessa ei ollut ilmastointia, ei tullut mieleen, että sitäkin olis tässä maassa tarvittu, ei tämmöisiä helteitä kovin usein ole. Rannallakin oltiin kahtena päivänä ja hiukan saatiin väriä pintaan. Meressäkin kastauduttiin ja oli muuten järkyn kylmää vettä!!! Ei siinä tarennut muuta kuin äkkiä itsensä kastaa. Ja seuraavana päivänä sai paikallisestä lehdestä lukea, että merivesi oli sillä kohtaa ollut 13 asteista!!! Siis minä, joka en kovin helposti itseäni kasta, kun aina tuntuu liian kylmältä, kastoin itseni 13-asteisessa vedessä, järkyttävää!!

20.7.2003 Tänään oli suuri päivä! Lahjasoluringin tapaaminen meillä kotona. Kivaa oli, tosin välillä vähän suruakin purettiin, mutta kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen tapaaminen. Kyllä tämä oli ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ravintolassa tapaaminen; oli paljon vapaampaa, kun ei tarvinnut pohtia, mitä uskaltaa äänen sanoa, ettei joku sivullinen kuulisi. Käytiin sitten läheisessä järvessä uimassakin koko treffiporukka. Ja oli muuten tosi lämmintä vettä, ihan toista plaatua kuin se merivesi!!

25.7.2003 Näin muuten viime yönä unta, että meidän vaavi oli jo tullut…. Juuri muuta en sitten siitä unesta muistakaan. Vain sen, että aamulla herätessä piti oikeinhetken miettiä, että oliko se unta vai totta…

2.8.2003 Täyteltiin sitten niitä Pelan lomakkeita… hirmu vaikeita asioita kirjoittaa paperille. Kysymyksethän kuuluivat seuraavasti:

1. Mitä menetyksiä olet kokenut elämässäsi ja miten ja kenen tuella olet niistä selvinnyt?

2. Mitä lapsettomuus on sinulta vienyt ja mitä se on antanut?

3. Miten sinua on kasvatettu omassa lapsuudessasi? Mitä siitä haluaisit välittää myös omalle lapsellesi? Missä asioissa itse toimisit vanhempana toisin?

4. Miten haluaisit itse kasvattaa lastasi?

6.8.2003 Käväisin eräässä kokouksessa ja kotimatkalla poikkesin sen paikkakunnan Prismaan. Mukaan tarttui mm. vauvanvaatteita…. 

9.8.2003 Tänäänkin oli suuri päivä! Käväisin eräässä adoptiotapaamisessa, meillä oli tosi antoisa keskustelutuokio. Kotiin tultuani kerroin miehelleni tapaamisesta ja hän sitten taas yllätti (hän joka ei ole koskaan ollut innostunut näistä tapaamisista, joissa olen ollut mukana) ja kysäisi, että koskas me järkätään semmoinen tapaaminen, että miehetkin pääsee mukaan?!?!? Siis nyt hän olisi valmis tapaamaan muitakin…. JES!!!!

Iltaa vietettiin keskustellen tulevasta… mm. siitä että aletaan hankkia tavaroita tulevalle lapselle ja mitä sitten sen jälkeen, eli adoptoidaanko lisää ulkomailta. Päätettiin, että katsotaan nyt ensin tämä yksi ja sitten sen jälkeen mietitään asiaa uudelleen.

14.8.2003 Koko viikko mennyt sairastellessa. Nyt vasta jaksaa tehdä jotain muutakin kuin maata sängyssä. Päätä särkee edelleen ja ääni on ajoittain poissa. Tänään sentään on jo vähän ääntäkin tullut, kun eilen ei tullut kuin pihinää…. Keskiviikkona (13.8) saatiin ADSL-yhteys…. Ei tää nyt mitenkään erityisen nopsalta vaikuta… katsotaan nyt sitten kun saadaan vielä se langaton verkko tänne sisälle, asentaja lupas tulla maanantaina.

Tuli tuossa mieleeni, kun astioita koneeseen laittelin, että hoitojen aikana ei juuri huvittanut tehdä tän huushollin eteen mitään. Kämppä oli aina kuin myrskyn jäljiltä. Sitä on edelleen ajoittain, esimerkiksi nyt, kun isäntä on täällä viikon ”sikaillut”. Mutta nyt tunnen sentään jo omantunnontuskia siitä jos kämppä on sekaisin, kun aikaisemmin sillä ei ollut mulle mitään väliä. Joten täytyy tästä alkaa pikkuhiljaa raivaamaan…. Keittiöstä on hyvä aloittaa….

15.8.2003 Katselin tuossa juuri keittiön ikkunasta ulos ja huomasin, että oma äitienpäiväruusuni, se 15 senttinen miniruusu, on venynyt pituutta aikas reilusti. Nyt se on jo puolimetrinen ja nuppuja riittää. Toivottavasti ilma pysyisi vielä suotuisana jotta ruusuni ehtisi kukkiakin. Jään innolla odottelemaan nuppujen aukeamista! Niin, nyt on jo lauantai ja viides antibioottipäivä, alkaa tuntua siltä, ettei noi antibiootit pure tähän pöpöön. Olo on edelleen aika kehno ja limaa tulee vaikka kuinka paljon… loppua ei näy. Samalla olen tässä mietiskellyt, että mitäs sitten kun lapsen tultua sairastun?? Ei tässä kunnossa kyllä juuri lapsia hoideta. Se jää sitten siinä kohdassa kokonaan isännän harteille, ja minä kyllä vähän epäilen, että mitä siitäkin tulis?? Entäs sitten jos sairastutaankin molemmat yhtä aikaa, onko mahdollista saada kunnallista hoitoapua siinä kohdassa? Kaikkein karmivin ajatus mitä mieleen on tullut on se, että olen hirvittävässä räkätaudissa juuri silloin kun SE puhelinsoitto tulee! Apua!! Eihän pientä lasta voi sairaan äidin huomaan antaa. Peruuntuuko sijoitus vai lykkääntyykö vaan?? Huh-huh- pitäisköhän aloittaa uudelleen ne vitamiinikuurit, että olis sitten edes vastustuskyky huipussaan, kun nyt sitä ei juurikaan tunnu olevan.

16.8.2003 Taas on viime päivinä ollut mielessä, että mitäs jos lasta ei meille koskaan tulekaan. Täytyy vaan koittaa pitää mielessä se, mitä sossut on kuulemma sanoneet, että eivät tiedä yhtäkään tapausta, jossa olisi käynyt niin, ettei lasta sitten olisikaan tullut. Vaikeata tämä epävarma odotus kyllä on. Vaan eipä taitais bioraskaana oleminenkaan olla juuri sen helpompaa, pelkäis kuitenkin koko ajan, että jotain on pielessä. Niiltä osin tämä on helpompaa. Mistä tulikin mieleeni, että pitää varata se viimonen neuvonta-aika Pelalle. Mutta ekana pitää saada ne meidän kotitehtävät valmiiksi.

Pahuksen ADSL taisi vain hidastaa meidän nettiyhteyksiä… siis nyt on tosi hidasta ja pätkäsee aina välillä yhteyden poikki??? Siis eikös ADSL ole koko ajan auki??? En ymmärrä.

17.8.2003 No nyt pomppas!! Meiltä ei pääse nettiin enää ollenkaan, ja kun hetki sitten kokeilin että toimiiko meillä edes puhelin, niin yllätys yllätys.. ei toimi…oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ja kun sitten koitin että saako meille soitettua edes…. (joskus hiljaisuus linjoilla on lauennut, kun on soittanut tuohon kotinumeroon) … vaan nytpä sieltä naisääni ilmoitti, että ”valitsemaanne numeroon ei oteta puheluita”. Että silleen….

18.8.2003 Tietokoneasentaja ei sitten kerennytkään tänään, ovat virukset työllistäneet kuulemma niin paljon... josko sitten huomenna

19.8.2003 No justiinsa juu…. Toi nettikatkos ei siis ole kiinni meidän laitteista tai niiden toimivuudesta, vaan nyt on jostain muualta piuhat poikki!

Nettiyhteydet kotoa siis edelleen katkolla. Iltasella koitin sitten ajankulukseni laatia listaa tarvittavista vauvatarvikkeista. Listan pohjaksi otin 9 kuukautta -lehdestä löytyneen listan ja äitiyspakkauksen sisällysluettelon. Siihen sitten lisäilin sitä sun tätä lukiessani vanhoja sähköpostiviestejäni, jotka olen aikanaan juuri tätä tarkoitusta varten tulostanut. En tosin kuvitellut tarvitsevani niitä jo nyt, mutta kun tässä kuitenkin täytyy jo ryhtyä niitä hankintojakin suunnittelemaan. Joten tuon listan parissa menee nyt sitten varmaan ilta jos toinenkin, onneksi on jotain tekemistä. Sitä kun tuntee olevansa täysin out kaikesta kun ei pääse nettiin. Kuten myös huomaa sen, että on tullut meidän adoptioringistä riippuvaiseksi…

Ja tiedoksi niille, joita meidän adoptiomme vaiheet kiinnostavat: Pela ei todellakaan jakele mitään tiedotteita siitä missä mennään, vaan sitten kun SE puhelu tulee, se tulee ilman ennakkovaroituksia ja viikon sisällä puhelusta lapsi on jo kotona. Kaikki käy siis äkkiä, sitten kun se aika koittaa, jos koskaan koittaa….

Siihen asti ainoa mahdollinen vastaus kyselyihin on yksinkertaisesti: En tiedä.

30.8.2003 Onpa ollut kiirusta. Töissäkin olen istuskellut iltaisin tavallistakin pidenpään… ja kotona olen heilunut kuin hullu, siivonnut ja raivannut ja laittanut paikkoja järjestykseen pitkästä aikaa…  Mutta nyt se on loppu! Kuulin juuri, ettei Hesan Pelan adoptiojono ole edennyt yhtään keväästä. Saldo on edelleen se sama 5 vauvaa kuin toukokuussakin….nyt tekisi mieleni heitellä tavaroita ympäriinsä !!! Aarghh…!!!!

Turhaanko tässä nyt sitten on eletty vauvaa odottaen, jos sitä ei sitten kuitenkaan koskaan tule?

Eihän niillä odottajilla mitään hätää ole, jotka on vielä nuoria, mutta kun me ei enää olla… neljäkymppiä lähenee mullakin uhkaavasti ja isäntä on tuon virstanpylvään jo ohittanut. Ja 40 vee on adoption yläikäräja!!!

Hyvästi Onnellinen Odotus!

30.8.2003 Mieli on yhtä harmaa kuin taustakin….

Tuossa taannoin siivousintoisena siivosin kaappejakin ja löysin lehtileikkeen Kotilääkärilehden numerosta 2/99. Tuota kun luin, niin olo oli kuin olisin omia ajatuksiani lukenut paperilta. En voi tuota kirjoitusta referoida, sillä silloin se menettäisi juuri SEN. Niinpä nyt lainaan tuosta tekstistä muutamia pätkiä.

 ”LAPSETTOMUUDEN KRIISISSÄ”

 ”Vain harva tietää lapsiasiamme todellista taustaa.

----

En ole halunnut tuttavien tai puolituttujen, sukulaisista puhumattakaan, tietävän tätä henkilökohtaista ja ensisijaisesti kahdenkeskistä asiaa.

Ystävät ovat erikseen. Ystävät osaavat suhteuttaa asian ja pitää sen omana tietonaan.

Luin jostakin, että kun omat (tuloksettomat?) hedelmöityshoidot alkavat, alkavat muut lähipiiriläiset lisääntyä. Näin on - ja harva lisääntyy vain yhden lapsen verran, useat tekevät toisen heti perään.

Tylsintä on kuunnella jo esikoisensa saaneen vonkailua toisen raskauden perään. Vielä kehtaakin!

Kuitenkaan en koskaan ole haluamassa keneltäkään kenenkään lapsia. Minä haaveilen mieheni ja minun lapsesta. Olisiko hänellä mieheni hymykuopat vai minun nenäni? Haaveilen mahdollisuudesta saada lapsi rakastamani miehen kanssa.

----

Pitkään uskoin, ettei lapsettomuus voisi olla minulle kriisin aihe.

----

Olin alkanut uskomaan omaan äitiyden mahdollisuuteen kuin lapsi tulevaan karkkipäivään. Kiltisti odotettuani karkkipäivä tuli - ja meni. Tikkunekku tuotiin nenäni eteen, haistoin sen tuoksun ja melkein tunsin jo maunkin. Ja silloin tikkunekku vietiinkin jo pois.

----

Lapsettomuus viiltää minuun syvän haavan, lapsettomuus saa minut tuntemaan itseni vajavaiseksi, hyödyttömäksi, surkeaksi. Lapsettomuus saa minut ajattelemaan itsetuhoa.

----

Kaikki muu elämä on hoidoille alisteista. Kaikkiin lähitulevaisuuden suunnitelmiinsa sisällyttää varavaihtoehdon: ”Jos tulen raskaaksi”. Kuitenkin mukana kulkee koko ajan vaihtoehto: ”Jos en vieläkään tule raskaaksi”.

----

Runsaan parin vuoden aikana jo pelkkää raskaustestitulosta olemme saaneet odottaa melkein viisi kuukautta. Se on pitkä aika odottaa, toivoa, pelätä ja elää.

 

Lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvää asiaa tulvii joka puolelta. Mainostajat vetoavat odottaviin äiteihin, lapsiin ja perheisiin. Menetyksestämme muistuttavat lehdistö, TV ja kanssaihmiset. Lapsia syntyy kaikille ja kaikkialla, ei vaan meille.

Kuitenkin vaikeinta on kohdata yksittäisten ihmisten mielipiteet. Ne yllättävät julmuudellaan.

----

Luokkakokouksissa huomio keskittyy lompakoista esiin kaivettujen lasten kuvien esittelyyn. Mitä minä lapseton siellä esittelisin?

----

Nyt seison kuin tuntemattoman kaupungin asemalla ja odotan junaa. Ohi kiitää junia, joiden ikkunoissa näen aikuisten ja lasten hymyileviä kasvoja. Nuo kaikki ovat matkalla jonnekin, en tiedä, minne.

Päivä ympärilläni on muuttunut viileäksi illaksi, eikä junaa vieläkään kuulu.

Junaa joka veisi pois. Minne tahansa. Pois.”

 Tuota kirjoitusta paremmin en voisi tuntojani kuvailla.

 Se on nyt sitten otettava vakavasti harkintaan paluu lahjasoluhoitoihin….

 Vanhoja tiedostoja selaillessani löysin runon, jonka joku aikanaan lähetti verkkoklinikan palstalle. Kirjoittajaa en tiedä, enkä löytänyt haullakaan netistä. Jos joku tietää, kuka tämän on kirjoittanut, ilmoita minulle, jotta tiedän laittaa myös kirjoittajan nimen näkyville.

 

KATSELEN TÄÄLTÄ KAUKAA

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?

Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa
enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan

Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on
luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää
Koska saan mennä, Taivaan Isä,
joko pian pääsen omaan kotiin?

 Kirjoittaja tuntematon

 

Ja laskinpa tuossa, että;

 + 14 alkionsiirtoa ja jokaisen tulosta on odotettu 2 viikkoa

+ 9 clomikuuria luomuilun kera, jokaisen tulosta odotettu 2 viikkoa

+ alkaneissa kahdessa raskaudessa viikkoja ehti kertyä yhteensä 14,5

= Yhteensä siis 14+9= 23 kertaa 2 viikkoa eli 46 viikkoa + 14,5 vkoa = 60,5 vkoa eli hiukka reilut 15 raskauskuukautta!!!

 

Me olemme odottaneet pelkkää raskaustestin tulosta yhteensä jo 46 viikkoa!

Ja kun siihen lisätään nuo alkaneiden raskauksien viikot, olemme olleet ”raskaana” jo 15 raskauskuukautta.

Siis yksi täysiaikainen vauva + yksi seitsemännellä kuulla oleva raskaus…..

Siinä ajassahan olisi normaalisti ollut jo sellaisessa vaiheessa raskautta, että lapsi olisi syntyessään jo todennäköisesti selvinnyt hengissä.

 Enkelivauvoja on meille ”syntynyt” näiden vuosien aikana jo 28!!!

 Mitäpä tässä kirjoittaisi…. Ne ajatukset, joita päässäni tällä hetkellä liikkuu, ovat julkaisukelvottomia….

 10.10.2003 Käytiin vainovalkeilla! Nyt alkaa sitten vielä näyttää talouskin kehnonlaiselta. Sikasatsistakin tuli jo lähes 10 000 € persnettoo….. ja kolme satsia vuodessa tekee noin 30 000 €gee persnettoo…. Että sillai!

 Huomenna pitäis lähteä Seinäjoelle kun se Franz Fichler, vai miten se kirjoitetaan, on nyt siellä Seinäjoella. Mieli tekis lähteä, mutta en taida jaksaa….

 Mitä adoptioon tulee, kävin eilen ostamassa eräältä työtoveriltani pinnasängyn. Kaupan päälle tuli sitten patja ja lakanoita sekä syöttötuoli. Minä koitin miehelle ehdottaa, että laitetaan se nyt ainakin alkajaisiksi tuonne kissan huoneeseen, ikään kuin vähän piiloon vieraiden silmiltä, mutta ukkokulta oli sitä mieltä, että eikun tuohon olohuoneen nurkkaan, että siinä se nyt seisoo….. toistaiseksi….

11.10.2003 Unta. Näin viime yönä unta, että me saatiin jo adoptiovauvamme. Hakumatkasta en tiedä, mutta uni alkoi siitä, että vauva nukkui tuossa uudessa sängyssä. Me olimme niin onnellisia, että unohdimme jopa ruokkia lapsirukkamme. Yönkin vauva nukkui rauhallisesti, vaikkei vuorokauteen ollutkaan ruokaa saanut… sitten jo heräsinkin…. Harmi, olisi ollut kiva katsoa miten homma olisi jatkunut….

Olikohan tuokin taas enne… olen nimittäin joitakin vuosia sitten (hoitojen aikaan) nähnyt unen, jossa synnytin lapsen. Tunne ja synnytyskivut olivat niin ”aitoja”, että herätessä piti oikein hetken aikaa tunnustella vatsaani ja katsella ympärilleen, että missä lapseni on, kunnes sitten havahduin todellisuuteen. Tuossa unessa siis synnytin lapseni yksin kotona, ja kun sitten koitin päästä jonnekin neuvolaan/lääkäriin, että joku olisi tutkinut vastasyntyneen lapseni, että onko kaikki kunnossa, minua ei huolittu minnekään….

Ajattelin silloin, että jos tuo oli enneuni ja kertoi minulle, että kyllä minäkin vielä saan lapseni synnyttää. Nyt voin pitää sitä enteenä siitä, etten koskaan saanut synnyttää. Ehkäpä viimeöinenkin uni on enne, ettei meille koskaan tulekaan adoptiovauvaa….

Ja nyt iski vielä joku perhanan ”noidannuoli”, seistä voin, mutta en istua enkä maata…..

Niin joo, ja se viimonen neuvontakerta on nyt sitten marraskuussa….

16.10.2003 Voihan rähmä. Sain juuri lukea, etteivät adoptiojonot ole aikoihin ”liikkuneet” yhtään. Nyt masentaa vielä entistäkin enemmän.

17.10.2003 TERVEISIÄ RAVEISTA!

Käytiin sitten Krokotiili Inton & vaimonsa kanssa raveissa, heillehän osui hääleikissämme ravi-illan järjestäminen. Meillä oli tosi hauska ilta. Rahaa meni paljon enemmän kuin tuli, elikkä ehkä noi ravit ei ihan oo meitä varten tai sitten tarttis vähän harjotella… isäntä jo meinas, että pitää mennä uudestaan voittamaan takaisin ne rahat mitä nyt hävittiin. No aika näyttää. Voittosaaliini oli muuten 4,30 €uroa ja menot olikin sitten noin kymmenkertaiset……

Illan päätteeksi käytiin pizzalla, ja sitten oltiinkin jo kaikki valmiita painumaan vällyjen alle lämmittelemään, siellä raviradan katsomossa oli meinaan tosi kylmä, ihan sukat pyöri jalassa.

27.11.2003 Viimeinen neuvontakerta.

 

Viimonen veuvontakäynti

Lähdettiin sitten taas kesken päivän töistä ja ajeltiin Hesan suuntaan. Päästiinpä kokeilemaan uutta moottoritietä. Vähän lyhykäiseltä tuo pätkä tosin tuntui eli osa jouduttiin ajamaan vanhaa ykköstietä. No eipä tuo mitään, mutta olipa hauska matka, meillä oli molemmilla naurussa pitelemistä sen jälkeen, kun meikä tiiviisti luki karttaa, että missä asti sitä mahdetaan jo olla: Kesken kartan luvun huomasin, että isäntä lähti ohittamaan rekkaa. Katsahdin vaan ylöspäin ja keskityin karttaan. Yhtäkkiä tajusin, että isäntä vaan lisää kaasua, ja kun katsoin uudelleen, niin oli menossa vielä siitä toisestakin rekasta ohi. Minä siinä sitten huutamaan kuin mielipuoli, että oletko hullu, et millään ehdi molemmista ohi, kun sieltä on tulossa auto vastaan ja toinen eikun kaasuttelee vaan….. no kun kauhulla odotin kohtaamista, niin sitten pääsi suustani, että ”ai jaa, me ollaankin jo moottoritiellä”. Hitsi! Koko loppumatkan, aina kun lähti jostain autosta ohi, niin naureskellen kysy multa, että ”onkos taas vastaantulijoita?” Ja sama jatkui vielä paluumatkallakin muuten, mutta kyllä todella hihittelin itsekin itselleni vielä koko paluumatkan.

Hesan päässä sitten sekoiltiin, kun siellä oli niitä yksisuuntaisia katuja niin paljon ja aina väärään suuntaa, mutta päästiin kuin päästiinkin perille ja löydettiin jopa parkkipaikkakin ihan suht läheltä.

Hetken odottelimme siinä aulassa ja sitten sossumme jo tulikin meitä noutamaan. Yhtä mukavana kuin ennekin J

Alkuun kerrottiin vaihdettiin kuulumisia: 

Ø  Tänä vuonna on adoptioon tullut Hesan Pelan alueella vain 7 vauvaa ja lisää ei enää ehdi tulla. Vuoden saldo jää siis tähän. Nyt neuvontaa aloittaville perheille kerrotaan että odotusaika olisi suunnilleen 3-5 vuotta. Jälkiehkäisypillerit ovat siis tehneet tehtävänsä. Silloin tällöin kuitenkin aina jollekin käy niin, yleensä nuorille tytöille, etteivät edes tajua voivansa olla raskaana ja tila havaitaan vasta kun on jo liian myöhäistä. Adoptiot siis tuskin kokonaan loppuvat, mutta suunta on alaspäin.

Ø  Vuoden 2003 vauvoista 6 oli täysin terveitä, ja yhdellä oli FAE

Ø  Adoptioon tulee kuulemma yleensä hieman enemmän poikia kuin tyttöjä, no sehän sopii meille, kun mies toivoo poikaa.

Ø  Kelan päätös karsia lasten pitkiä terapioita varmasti tuottaa vastaisuudessa vaikeuksia adoptioperheille.

Ø  Meitä myös ”varoitettiin” ettei odotusta saa laittaa painamaan mieltä, koska se on henkisesti niin raskasta. Eli siis ettei hankintoja kannata kauheasti tehdä, niitä kyllä ehtii sitten puhelun saatuaan.

 Keskusteltiin sitten niistä meidän kotitehtävistä.

 Mm., että onko meille tullut riitoja kasvatusmetodeista, kun niitä silloin mietimme, mutta ei ollut. Itse asiassa me taidettiin riidellä niistä jo silloin, kun hauva-vauvaamme kasvatimme. Sävelet kun on kuitenkin suunnilleen samat.

Noin yleensä meille kerrottiin seuraavia asioita:

Ø  että isän tehtävä on opettaa lasta rohkeammaksi (nostelee, keinuttelee jne.)

Ø  Ei voi olla henkisesti lähellä toista ihmistä jos ei uskalla koskettaa sitä toista.

Ø  Kukaan ei aseta kasvatusmetodeja kyseenalaisiksi silloin, jos lapsia tulee ihan tuosta vaan.

Ø  Adoptioperhe on aina jollain tavalla julkinen: tiedetään ja arvostellaan.

Ø  Adoptiovanhempikin saa suuttua ja saa huutaa. Kun väsyy saa sanoa, että on vihainen. KOSKAAN ei lapselle saa vahingossakaan sanoa, että toivoo, ettei lasta olisikaan!!

Ø  Alku aina hankalaa, myös lapsen kanssa. Vastuu on raskas kantaa ja lapsi sitoo koko loppuiäksi.

Ø  Lapsen tuloon liittyy aina ristiriitaisia tunteita, oli sitten kyse adoptiosta tai biolapsesta. Jopa hormonitoiminta saattaa muuttua.

Ø  Mies saattaa pelästyä ja paeta.

Ø  Pitää muistaa, että lapset tutkii ja kaikki nappulat kiinnostaa kovasti.

Ø  Mun oma äitisuhteeni askarrutti tätiä kovasti, eli onko asiasta puhuttu. Olenko minä katkera äidilleni, jne. Hän suositteli lämpimästi keskustelua äitini kanssa. Äidilleni olisi kuulemma varmasti hyväksi, jos hän kuulisi suoraan minulta, etten ole hänelle katkera, enkä syytä häntä mistään. No aika näyttää keskustellaanko….. En ole muuten koskaan tullut edes ajatelleeksi, että äitini saattaa syyttää itseään siitä, että on tavallaan hylännyt minut silloin aikoinaan, kun on luovuttanut lapsensa huoltajuuden toisille, vaikkakin omille vanhemmilleen.

Ø  Nyt me sitten jäädään valmiina perheenä odottelemaan iloisia uutisia.

Ø  Jos pitkittyy yli vuoden niin sitten tavataan uudelleen, muuten voidaan pitää yhteyttä vaikka sähköpostilla.

 KUN SITTEN VAUVA TULEE: 

Ø  Arvio oli että vuoden 2004 aikana!!

Ø  Ensin saadaan taustatiedot ja terveystiedot ja sitten voi hakea lapsen kotiin.

Ø  Perustarvikkeet on oltava valmiina; vaatteita, sänky ja turvaistuin vauvan hakumatkalle jne…

Ø  Vaatteista kuulemma yleensä kannattaa hankkia kokoa 60, sillä jostain syystä adoptiovauvat ovat vähän pienempikokoisia kuin nk. toivotut lapset.

Ø  Neuvolaan voi käydä tutustumassa etukäteen.

Ø  Kun sitten vauva tulee, niin ensin vahvistetaan adoptio ja vasta sitten kastetaan.

 10.6.2004

Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että meille tuli kuin tulikin juhannusvauva.

 Puhelu tuli noin klo 16 aikaan, tarkkaa aikaa en tiedä, eipä tullut katsottua kelloa :o).

Puhelu tuli numerosta, jota mun kännyssä ei ollut muistissa ja katsoin outoa numeroa hetken ja mietin vastaanko ollenkaan. Outoihin numeroihin kun en yleensä viitsi vastata. Valmistauduin jo myyntipuheeseen…..

”Pelasta X X hei. Oletko pahassa paikassa?”

Ensin kun kuulin mainittavan Pela, ajattelin heti että vauva! Ja sydän jätti jo muuttaman lyönnin väliin. Sitten seuraavana hetkenä järki astui kuvaan mukaan ja sanoi, että hei tää on vaan kuulumisten kyselypuhelu, rauhoitu!

”Istutko tukevasti?”

Tämän kuultuani jäi jo varmaan useampi sydämenlyönti väliin ja sitten alkoi tulla hiki ja sydän hakkasi hulluna. Sitten tuli sellainen ihmeellinen veltto olo, olisin varmaan tippunut polvilleni, jos olisin seissyt!

”Me ajattelimme, että nyt olisi jo Teidän perheen vuoro saada vauva. Teillä on pieni poika!”

Itku meinasi tulla, mutta sain pidettyä itseni aisoissa.

Sitten sostt varmisti vielä, että mulla on paperi ja kynä valmiina, että hän kertoo alustavia tietoja vauvasta.

Seuraavaksi sovimme , että menemme maanantaina käymään Pelalla kuulemassa enemmän, ja sitten saamme ajo-ohjeet paikkaan, jossa poikamme on hoidossa. Kaksi valokuvaakin olisi odottamassa, mutta tulimme siihen tulokseen, ettei niitä kannata postittaakaan, saamme ne sitten maanantaina.

Ensimmäiseksi soitin tietysti miehelleni, ja silloin se itku sitten tuli. Puhelu oli hyvin lyhyt ja ytimekäs. Ei ollut paljon puhuttavaa juuri sillä hetkellä.

Sitten aloin lähetellä tekstiviestejä, ekaksi omalle äidilleni ja ”ottovanhemmilleni” sekä kahdelle serkulleni + lähimmälle työtoverilleni sekä parille ystävälle.

Sitten istuin hetken paikallani ja yritin rauhoittua.

Töissä pöytä jäi just niin sekaisin kun se sillä hetkellä sattui olemaan. Töistä ei todellakaan tullut enää mitään. Aloin siinä sitten keräilemään kassejani, että lähden kotiin. Kun olin kassit olalla menossa ulos, muistin että ai niin, pitää myös leimata itseni ulos työpaikalta. Jo tavaroiden ja kassien keräämisessä oli ongelmia, kun aina joku meinasi unohtua. Muutenkin oli pää ihan sekaisin.

Autoon mennessä oli vielä polvet hyytelönä ja mietin siinä hetken aikaa, että uskallanko ylipäätään lähteä ajamaan?? No lähdin kuitenkin. Muistelin siinä sitten että kaupassakin piti käydä, mutta just nyt ei oikeen ollut siihen inspistä, enkä edes muistanut, mitä kaupasta piti hakea. Sen muistin, että koiranruoka on loppu, joten kurvasin sitten lemmikkieläinliikkeen kautta. Just sit siinä kassalla ollessani alkoi tulla tekstiviestejä ja puheluita.

Sitten kurvasin vielä CM:n kautta, jotainhan mun oli ostettava pienelle pojallemme. Muuta vaaleansinistä sopivaa en löytänyt kuin sellaisen sinisävyvoittoisen huovan ja vaaleansinisen myssyn. Ostin ainakin jotain.

Kotona sitten mies vielä kysyi, että onko se nyt totta tai varmaa, en muista sanatarkkaan, mutta kyllä siinä hetken sai vakuutella, että kyllä se nyt vaan totta on!

Nimiehdotuskin miehelläni oli valmiina, liekö ollut jo kauankin, en kysynyt.

Mieskin laittoi sitten viestit siskolleen ja veljelleen sekä muutamalle kaverilleen, tosin vasta kun kehotin.

Samalla lähtivät kutsut varpajaisiin!

Tässä sitä nyt sitten istutaan ja ihmetellään tätä elämää. Mitään ei kotona vielä ole tapahtunut järjestelyiden suhteen. Lauantaina päätettiin lähteä ostoksille.

Nyt pitäis sitten koittaa saada unen päästä kiinni ja päästä aamulla töihin….

11.6.2004

Työpäivä on onnellisesti ohi.

Eilen illalla oli muuten puhelinlinjat kuumina ja tekstiviestit vilistivät!

Sähköpostinikin tukkiutui hetkeksi.

Itse olin niin uupunut, että nukahdin kyllä illalla heti kun menin sänkyyn, mutta sitten aamuyöstä kolmen jälkeen ei enää nukuttanutkaan.

Mieheni ei nukkunut vissiin ollenkaan.

Työtoverini yllättivät minut aamulla, kun menin töihin. Olivat työhuoneeni nurkassa odottamassa ja kun astuin huoneeseen säikähdin kyllä melkoisesti, kun nurkasta alkoi kuulua ”Paljon onnea vaan…” Me kaikki itkimme ja halasimme. Yhdelle heistä ilmoitin jo to-iltana tekstiviestillä, joten hän olikin sitten varmaan suoraan painellut kauppaan, kun oli jo söötti asu vauvalle ostettuna!! Jonkin aikaa siinä sitten menikin, ennen kuin saimme kaikki rauhoituttua ja pystyimme ajattelemaan järkevästi mm. sitä, että mistä nyt yllättäen tempaistaan mulle sijainen. Työni kun on sen laatuinen, että se ei voi odottaa, jonkun on se joka tapauksessa tehtävä ja ajallaan. Eipä muuten mitään, mutta kun se hlö, joka minua yleensä tuuraa töissä, on jäämässä äitiyslomalle heinäkuun alussa J

Aamulla otin yhteyttä neuvolaan ja sielläkin oltiin ihan pallo hukassa. Edellinen adoptio kunnassamme on kuulemma ollut joskus kymmenisen vuotta sitten. Akuutein asiahan tässä nyt on äitiyspakkaus ja selvittivätkin sen sitten jo heti aamupäivän aikana. Eli nyt sitten maanantaina kun mennään Pelalla käymään ja saadaan sieltä todistus, että meillä on lapsi, niin pitää mennä heti tiistai-aamuna Kelan toimistoon sen todistuksen kanssa ja täyttää joku lomake. Samalla voidaan sitten täyttää vanhempainpäivärahahakemus. Tarttis nyt sitten vaan maanantaina muistaa töissä kirjoittaa itselleni palkkatodistus.

Kotiin tullessani mieheni ilmoitti heti, että hän on sitten jo töissä ilmoittanut, että hän on ensi viikon isyyslomalla ja sitten kaksi viikkoa oli joskus elokuussa, en muista tarkkaan, meni ohi kun se tuli kuin yllättäen.

Ilta istuskeltiin olohuoneessa ja pohdittiin mitä kaikkea pitää huomenna ostaa.

Suunnittelun pohjaksi otin Äitiyspakkauksen 2004 sisällön, kopsasin sen Wordiin ja lisäsin listalle ne, mitä meillä jo on.

Lopuksi vertailin tätä uutta listaa siihen, jonka noin vuosi sitten kokosin niin, että otin pohjaksi 9 kk -lehdessä olleen välttämättömien tarvikkeiden listan ja kasvatin listaa kotimaan adoptioringin lapsen jo saaneiden vinkkien ja kokemusten perusteella.

Paljon jäi vielä ostettavaa….

Loppuilta lueskeltiin ja ”maisteltiin” nimi-kirjaa: Nimestäkin päästiin jo yksimielisyyteen. Se isännän ehdotus oli itse asiassa ihan hyvä. Parempaakaan en löytänyt.

Sitten keskusteltiin vielä siitäkin, ketä pyydetään kummeiksi. Kaksi pariskuntaa olis ehdolla, mutta kun emme osanneet päättää kumpi, niin ajateltiin sitten että pyydetään molemmat jolloin lapsemme saa sitten 4 kummia, mutta sehän on tiemmä ihan sallittua. Toki tässä voi vielä mieli muuttuakin….

12.6.2004

Ostospäivä.

Hankintalistalla vaunut, turvaistuin, sitteri, hoitopöytä…. Vaatteita ei ostettu. Katson ensin mitä on varastossa, mitä mahdollisesti saadaan jostain ja mitä sitten vielä jää puuttumaan. Tonni kuitenkin meni niin että vilahti!

Siinä se sitten menikin koko lauantai. Kotiin päästyä sitten pyykkäämään kaikki jo olemassa olevat vaatteet ja purkamaan ostoskasseja. Kovin paljon ei ehtinyt ennen kuin minun piti jo lähteä evakkoon varpajaisvieraiden tieltä. Menin ystäväni luokse ensin ja sieltä sitten serkkuni luokse joskus yhdeksän jälkeen. Kymmenen jälkeen olinkin sitten jo kotona. Ehdin sentään nähdä varpajaisporukankin ennen kuin he lähtivät jatkamaan iltaa ravinteliin. Minä jatkoin vielä vähän aikaa touhuamista ja puolen yön aikoihin menin sitten nukkumaan. Mies tuli kotiin joskus puoli viiden aikoihin aamuyöllä.

13.6.2004

Tämä päivä onkin sitten mennyt pyykätessä, silittäessä ja järjestellessä. Koiranäyttelyyn mentiin 11.30 ja palattiin siten joskus ennen kolmea. Kotiin tultua grillattiin makkaraa lounaaksi ja taas järjestelyt jatkuvat. Sängyn pohja on nyt korotettu ja sänky sijattu. Sijoituspaikka on vielä ?. Vaunuissakin on nyt lakana ja peitto, joka saa nyt tuurata makuupussia, koskapa meillä ei makuupussia ole, eikä varmaan kannata ostaakaan, kun äitiyspakkauksessa se sitten tulee. Tänään myös ilmoitin meidät yksille naapurin 60-vuotispäiville, en luvannut 100%.n varmaksi että mennään, mutta sanoin että yritys on kova. Enkä kertonut että meillä on sitten yllätys mukana!!! Katsotaan mitä porukat sanoo kun mennään vauvan kanssa J. Emme siis ole kertoneet kenellekään naapureista vielä, siellä juhlissapa sitten näkevät, paitsi jos nyt joku sattuu näitä sivuja lueskelemaan.

14.6.2004

Tänään mennään poikaa katsomaan! Toki ensin pitää mennä töihin aamupäiväksi. Työpäivä sitten meni niin kuin meni…

Puolen päivän aikoihin lähdettiin ajelemaan Hesaan päin. Matka meni jutellessa kaikenlaista vauva-asiaa. Perillä käytiin ensin kahvilla ja sitten Pelalle. Siellä kuulimme tarkemmin taustatietoja vanhemmista; hiusten ja silmien värit, pituus & kropan malli, koulutus, työ ja harrastukset sekä mitkä syyt olivat johtaneet vauvan antamiseen adoptioon. Keskustelimme myös vauvasta, terveydentilasta ja tavoista ym. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä uteliaille voi sanoa, kun tulevat kyselemään kaikenmoista… Hyvä vastaus on kuulemma vain todeta, että ”kyllä me tiedämme”. Sitten saimme ajo-ohjeet sijaiskotiin.

Kun sitten pääsimme perille, oli vähän sellainen outo tunne, kuin olisimme tunkeutumassa toisten elämään/kotiin viemään pois jotain heille jo tärkeäksi muodostunutta.

Sijaisäiti olikin sitten jo ovella vastassa iloisena ja reippaana. Onneksi, sillä jos hän olisi ollut siinä tippa linssissä, minä olisin taatusti ulvonut ääneen. Sisälle otin mukaani vihon ja paperit jotka saimme Pelalta mukaamme. Esittäytymiset sujui vielä suht kohtalaisesti, vähän tunki itkua ulos meikäläisestä. Kun sitten sijaisäiti meni ottamaan poikamme syliinsä ja käänsi sitten Pojan kasvot meihin päin ja sanoi ”Tässä on Poika*” Multa pääsi itku ja kaappasin lapsen syliini ja halasin niin lujaa kuin uskalsin. Vihot ja paperit lensi siinä kohdassa jonnekin….Sitten sijaisäiti ohjasi meidät olohuoneeseen ja kertoi tuovansa maitopullon ihan pian, sillä Pojalla oli jo kova nälkä. Syöttöpuuhat alkoivat siis heti ja minäkin rauhoituin. Kun oli syöty ja röyhtäisty mentiinkin sitten vaihtamaan vaippaa. Sijaisäiti valvoi ja neuvoi vierellä. Sitten otettiin vähän valokuvia ja tutustuttiin vauvan kanssa puolin ja toisin. Kahvit valmistuivat sillä aikaa kun me syötettiin Poikaa.

*(Poika on muuten vaan ”nettinimi”)

Sitten otettiin vähän valokuvia Pojasta ja oltiin ihan vaan sylikkäin. Pojan kanssa siis… J

Kahville mentäessä Poika laitettiin sitteriin ja nukahtikin siihen hetkiseksi. Kahvin aikana keskusteltiin Pojasta ja Pojan tavoista, kuin myös siitä, minkälaiseen kotiin Poika lähtee ja koska noudamme Pojan kotiin. Ja sitten koittikin jo meille kotiinlähdön aika. Kummallista kyllä, minulla ei ollut mitään vaikeuksia jättää Poikaa sinne vielä pariksi päiväksi. Tiesinhän että hän on siellä hyvässä ja ammattitaitoisessa hoidossa. Kotona mietimme edelleen Pojan nimeä. Sijaisvanhemmat olivat jo keksineet kutsumanimen, joka sattumalta oli yksi meidän vaihtoehdoistamme. Niinpä sitten päätimme, että Poika pitää jo saamansa nimen ja loput päätetään sitten sen mukaan. Poikamme saa siis kolme nimeä, joista toinen on se isännän ”ei hullumpi” ehdotus ja kolmanneksi tulee nimi, jota anoppini suunnitteli jo kymmenisen vuotta sitten tyttären poikansa yhdeksi nimeksi, silloin se ei toteutunut, mutta nyt toteutuu.

15.-16.6 2004

Näistä päivistä en muista juuri mitään…. Töissä tein pitkää päivää, että saisin kaiken kuntoon ennen kuin jään pois. Vauvalahjoja on jo tullut ja silleen….

17.6.2004

Suuri päivä koitti vihdoinkin!

Tänään saamme Pojan kotiin!!

Hakumatkalle lähdettiin jo ennen aamukymmentä. Tarkoitus oli olla perillä jo klo 12, mutta viivästyksiä (papereiden kopiointia ym. ) sattui matkan varrelle sen verran, että perillä oltiinkin vasta 12.45. Matkalta jo lähetin tekstiviestin missä asti oltiin. Meidän kun piti olla paikalla kun Pojalla on ruoka-aika ja nyt me myöhästyisimme siitä. Vastausvietissä lukikin sitten, että siellä odottelee pirteä poika, joka ei suostu syömään, naureskelee vaan….. Syöttämien jäi sitten kuitenkin meidän iloksemme. Kummallista kyllä minä olin suht rauhallinen kun mentiin sisälle taloon ja itse asiassa melkein koko ajan. Vasta kun lähdön hetki koitti, tuli itku silmään, mutta siitä hieman myöhemmin.

Kun kerettiin perille, Poika oli sängyssään naureskelemassa. Sitten koitettiin uudestaan syödä, ja hyvinhän se ruoka nyt maistuikin, tosin vain puoli annosta normaalista. Ruokailun jälkeen koitti sitten kylpemisen riemut. Eli minä opettelin kylvettämään lasta. Sijaisäiti valoi ja neuvoi taas vieressä. Kun hän kysyi, että olenko koskaan kylvettänyt vauvaa, mietin hetken ja totesin sitten en kai, en nyt ainakaan muista….jossain takaraivossa kyllä oli semmoinen mielikuva, kuin olisin joskus kylvettänyt, mutta en nyt saanut päähän, että kenen lasta olisin kylvettänyt? Paljon olen vuosien varrella lapsia hoitanut, mutta en muista, että olisin kertaakaan kylvettänyt, vaikka siltä tuntuikin.

Sitten puettiin uudet hienot vaatteet päälle. Sijaisäiti oli ne ostanut. Ja kyllä ne olikin hienot! Ihana lippiskin J

Vai kylvettiinkö ensin ja syötiin vasta sitten…. Enpä nyt enää muista, pitää varmaan mieheltä kysyä, josko hän muistaisi…

No joka tapauksessa Poika sitten nukahti syliini ja laitettiinkin sitten jo suoraan turvaistuimeen kotiin lähtöä varten. Tässä kohtaa meikäläisellä alkoi kyyneleet valua eikä oikein pystynyt puhumaankaan. Lähdin sitten autoon viemään/hakemaan - en muista - jotain ja just ovella tuli vastaan joku naapurin rouva, jonka lapset olivat hetken hoidossa tässä perheessä. Sijaisäiti kyllä esitteli meidät (”Tässä on Pojan äiti ja isä.”) , mutta en pystynyt sanomaan muuta kuin moi ja juoksin ovesta ulos itkemään, kun en muutakaan juuri sillä hetkellä voinut. Hei joo nyt muistan, että ainakin hain kameran ja sen taulun, joka me ostettiin kiitokseksi sijaisperheelle. Taulu on kotikuntamme erään taiteilijan työstä painettu kuva, varustettuna taiteilijan alkuperäisellä signeerauksella.

Hetken vielä juteltiin ja otettiin valokuvia ja sitten koittikin jo kotiinlähdön aika ja meikäläisellä vaan kyyneleet valui… vielä autossa itkin ja oikein vuolaasti itkinkin. Mieskin kysyi, että mikä mulla oikein on? Kun siitä sitten rauhoituin, niin mies totesi, että nyt meillä sitten on lapsi!

Niinpä, meillä on lapsi, pieni suloinen poika!

18.6.2004

Ihmettelyä, että onko tämä tottakaan?

Tunteet ovat sanoin kuvaamattomia!!

19.6.2004

Tänään oli ne yhden naapurin synttärit = puutarhajuhlat. Kyllä siellä loksahti yhden jos toisenkin leuka!

Muut naapurimme istuivat pöydässä siinä silleen, että jouduttiin kävelemään vaunujen kanssa heidän ohi. Voin vaan kuvitella, mitä pöydässä puhuttiin juuri sillä hetkellä. Yksi heistä tiesi meidän odottavan adoptiolasta, mutta muut eivät tienneet mitään, joten hän varmaan kertoi siinä sillai äkkiseltään, koskapa meidän ei enää tarvinnut kertoa, kun pääsimme siihen pöytään asti.

Isäntää eli päivänsankaria onniteltiin tietty ekana. Katteli hetken ja sitten kysyi, että mikäs toi on?

Päivän emäntä oli jossain kateissa juuri sillä hetkellä joten päivänsankari lähti häntä etsimään. Ei sitten kuitenkaan kertonut emännälle meidän ylläristä. Emäntä kun tuli luoksemme ja kätteli ja toivotti ”Tervetu…..[hetken hiljaisuus kun näki vaunut takanamme]….loa! Mitä ihmettä??”

Loppuaika sitten keskusteltiin niitä näitä naapureiden kanssa ja aika paljon lapsi-asiaakin.

20.-22.6.2004

Totutteluahan tämä on. Mielessä on pyörinyt ristiriitaisiakin tunteita!

Oliko tämä nyt oikein?

Onko meistä ylipäätään vanhemmiksi?

Jaksammeko me näitä yöheräämisiä?

Olisko meidän sittenkin pitänyt jatkaa elämää ihan vaan kahdestaan?

Toisaalta on mielessä käynyt myös, että jos Pojasta tulee aikuisena yhtä söötti hurmuri kuin mitä hän tällä hetkellä on, niin sitten on vientiä tyttöjen keskuudessa, liikaakin….?

23.6.2004

Tänään käytiin ostamassa Pojalle tuommoinen sitteriin kiinnitettävä katselulelu. Se on tosi kiva. Se soi, rahisee, helisee ja on kirkkaita värejä. Samalla kertaa ostettiin myös itkuhälytin 79 €, nyt on Pojalla kännykkä, kuten mies asian ilmaisee. Sanat äiti ja isä eivät oikein vielä sovi mun suuhun, miehelleni kyllä…. Muutenkin käytiin ostoksilla.

24.-29.6.

Totuttelua ja oikeiden rytmien etsintää.

Poika on kyllä todella rauhallinen vauva, ei turhia kitise.

 

Kunnan keskustaajamaan kun menee, niin aina löytyy onnittelijoita, joten puskaradio toimii ihan hyvin J

 

30.6.2004

Nyt tähän alkaa jo tottua. Päivän uni- ja ruokailurytmitkin alkaa selkiytyä. Viime yönä poika nukkui peräti 8 tunnin yhtäjaksoiset ”yöunet”, valitettavasti vain tuo 8 tuntia ajoittui välillä klo 20-04 J  Mutta siis nukkui kuitenkin pitkään. Toki eilinen päivä oli aika rankka, kun käytiin kaupungissa ja todettiin, että tuo turvaistuin ei ole hyvä. Kun autossa on turvatyynyt, joita ei saa kytkettyä pois päältä niin turvaistuin on pakko laittaa takapenkille, ja sitten kun baby ei nuku, huutaa vaan, niin minkäs teet, kun seisot just jossain liikennevaloissa. Ei hyvä!! Pitää saada kunnollinen. Eli siis meillä on nyt sitten hyvin vähän käytetty Craco-turvaistuin myynnissä.

 

4.7.2004

Poika on löytänyt omat sormensa/kätensä. Hienoa!!

 

10.7.2004

Poika on nyt jo oppinut ottamaan kiinni tavaroista, oikein kaksin käsin ja sitten tietysti seuraavaksi suuhun.

 

15.7.2004

Vieraita meillä on käynyt lähes joka päivä, mutta eipä ole juuri tahtia haitannut. Oikeastaan se on ollut mulle itselleni helpotus, etenkin kun selkäni on samperin kipeä, kun joku pitelee ja ruokkii Poikaa välillä, mieheni lisäksi siis…. Oma selkäni saa levätä. Ja myös juttuseuraa olen kaivannut niinä päivinä, kun ketään ei ole käynyt kylässä. Sitten olenkin useasti pakannut kimpsut ja kampsut autoon ja lähtenyt jonnekin; kylään tai ostoksille, useasti matkani on suuntautunut edelliseen työpaikkaani iltapäiväkahville J

 

19.7.2004

Edelleen porskutellaan tuolla samalla turvaistuimella…. No johan me matkattiin 3 päivää Turun Saaristossa. Hivenen olin kyllä havaitsevinani hilpeyttä kanssamatkustajissa… järjestys oli nimittäin sellainen, että akka ja poika olivat takapenkillä ja isäntä ja koira etupenkillä. Koiralle vaan piti kehitellä vähän jatketta siihen penkkiin eli laitettiin semmoinen pieni matkalaukku - johon muuten pakattiin koiran matkatavarat - jalkatilaan ja matkalaukun päälle tyyny ja sitten vielä täkki, joka peitti sekä penkin että laukku-tyynyvirityksen. Ja hieno tuli, kyllä sitä matkan varrella ihasteltiinkin. Muutenkin matka sujui ihan hyvin.

 

Ja isäntä se taas  yllätti: Äitiyspakkaus kun saapui (vasta) 15.7. ja sitten oltiin viikonloppu reissussa ja kun sitten tänään tsekkailin niitä pikkuvaippoja, mitä pakkauksessa oli, niin mies kysyi, että mitä aion tehdä noille pikkuvaipoille, jotka ei siis Pojalle enää käy? Minä siihen, että aattelin antaa ne kummitytön nukelle vaipoiksi. Isäntä totesi sitten että eikä, kun laitat talteen, jos niitä vaikka vielä tarvittaisiin! Meikä siinä sitten huuli pyöreenä, että miten niin tarvittaisiin? Vastaukseksi sain, että eikös meillä ole vielä niitä alkioita pakkasessa, että kait nekin nyt jo voi napata kiinni, kun yksi lapsi on jo, että eikös tossa nyt menis kaksikin samalla kertaa?!

Että silleen.

Mua ei kyllä suoraan sanottuna kiinnosta yhtään. Toisen adoptiolapsen toki ottaisin… J

 

Yo. keskustelun kuluessa jossain vaiheessa kysyin mieheltä, että mihinkäs se pieni kiinalainen tyttö on unohtunut?

Nimittäin heti seuraavana iltana, kun oltiin Pojan kanssa kotona, mieheni ehdotti, että adoptoidaan seuraavaksi sitten kiinasta pieni tyttö. No vastausta en enää saanut, mutta siis kuitenkin....

 

20.7.2004

Poika on kova kaveri syömään ja siis myös kasvaa huimaa vauhtia. Pituutta on nyt jo 65 cm ja painoa 7 820 g!! Ei ihan kevyt pakkaus nosteltavaksi siis enää!

 

27.7.2004

Tänään poika piti ekaa kertaa itse kiinni tuttipullosta kaksin käsin. Yhden käden yritelmiä tässä on jo pitkään nähtykin. Ihan vielä ei käännytä vatsalleen, mutta yritys on hyvä, tosin sitterissä. Jos laittaa Pojan lattialle, niin ei edes yritä kääntyä. Unirytmit ovat jo muodostuneet, eli meillä nukutan klo 22-06 yöunet. Päivällä vielä torkutaan joka aterian välissä. Tosin eilen oli taas yksi sellainen ateriaväli, ettei nukuttu yhtään. Joten kyllä tässä tuo valveillaoloaika pikkuhiljaa lisääntyy.

 

30.7.2004

Huh-huh---- tuntuu että Poika venähti päivässä ulos 62 senttisistä vaatteista ja vaipoistaan… muutamat vaatteet mahtuu vielä, semmoiset joustavammat. Jos kangas ei jousta, ei kannata edes yrittää laittaa päälle. Laitoin justiin Pojan ulos nukkumaan, vaikka siellä vettä sataakin välillä, on kuitenkin vaunut tuossa katoksen alla ja sadesuoja päällä. Tuntuu nukkuvan paremmin ulkona kuin sisällä päiväuniaan. Ja toisaalta sitten voi sisällä laittaa imurin käymään…

 

Semmoiset säästettävät vaatteet olen kerännyt siihen äitiyspakkauslaatikkoon ja eteenpäin välitettävät ovat yhdessä vaippalaatikossa. Ja sitten on tallella se paperikassi, jossa Pojan mukaan sijaiskodista lähteneet tavarat olivat, ja siihen aion ne kerätäkin + vaatteet mitä silloin oli päällä. Ovatpa sitten Pojalle muistona.

 

Kävin muuten eilen taas ent. työpaikallani. Kaffepöytään tiätty suaraan! Nostin sitten Pojan sitten siihen kaffepöyrälle peiton päälle kellimään vatsalleen kun kaffetta litkittiin, niin juttelivat siinä miehet Pojalle, että muista sitten että äiti ja isi pitää herättää joka yö kahdelta ja viideltä, kun silloin niillä on eniten aikaa leikkiä ja että muista sitten että pitää saada voita ja kermaa päivittäin ja viikkorahan sopiva määrä olis semmoinen 10 €/vko ekana vuonna ja sitten tokana vuonna 20€/vko jne...

Että silleen, vinkiksi vaan muillekin....

 

Että olen kaivannut noita kahvitaukoja!! Työpaikkani kun (pakko-)vaihtui viime vuoden vaihteessa ja uusi ei ole likikään yhtä kiva paikka, sinne ei tee yhtään mieli. Meidän oma tiimimme on kyllä vertaansa vailla, kaikki vaan ihmettelevät, että miten noilla voi aina olla noin hauskaa… Edellisessä työpaikassani olenkin sitten vieraillut harva se viikko... ja tulen käymään vastaisuudessakin. Lupasivathan siellä muutamat, että sitten kun mulle tulee semmoinen olo, etten jaksa enää yhtään kuunnella Pojan kitinää, niin eikun sinne vaan, kyllä he Poikaa pyörittää pari tuntia sylistä syliin ihan kevyesti, niin sitten äiti saa ihan kaikessa rauhassa nauttia kupposen ja vaikka useammankin kaffetta..... Ihania ihmisiä!!

 

Itse asiassa musta tuntuu ihan siltä, kuin en olisi koskaan ko. työpaikasta joutunutkaan luopumaan, vaan olisin ikään kuin sieltä lomalla J

 

Tänään muuten lisäsin tekstiä myös kohtaan 19.7…..

 

2.8.2004

Kääntyminen on nyt siinä ja siinä. Yritys on kova ja on viittä vaille, ettei kellahda vatsalleen….

Tänään muuten maistettiin ekaa kertaa kaurapuuroa. Keitin eilen illalla puuroa, otin siitä erilleen ennen suolan lisäämistä 2 dl puuroa tehosekoittimen purkkiin ja annoin jäähtyä hieman. Ja sitten Nan-maitoa sekaan ja hienoksi. Sitä sitten maisteltiin tänä aamuna. Ja itse sitten tietysti söin sen loppupuuron; puuro lautaselle ja maitoa päälle ja …. pahus, en muistanut lisätä sitä suolaa, joten söin sitten itsekin todella mautonta puuroa!

 

Oikeestaan toi puurokokeilu lähti siitä, että kokeilin jälleen kerran vaihtaa Tuttelin Nan-maitoon. Nyt se tuntui auttavan. Edellisen kerran kun kokeilin, sillä ei ollut mitään vaikutusta, samaan tahtiin tuli kaikki ulos. Miehen veljen vaimo nimittäin kertoi, että heillä tuo Nan-maito pysyi paremmin sisällä. Itse kun tutkiskelin/vertailin noita kahta, niin totesin, että Tuttelissa on ”raakaa” maitoa, kun taas Nan-maito on ”koottu” maidon eri ainesosista. Lisäksi erona on valmisteisiin käytetyt rasvat. Ravintosisällöltään ne vastaavat lähes täysin toisiaan, ainoa ero on, että Nan-maidossa on 700-kertainen määrä E-vitamiinia Tutteliin verrattuna; Tuttelissa on 0,007 mg/l ja Nan-maidossa 5 mg/l. Liekö painovirhe vai ihan oikeesti noin suuri ero? Netistä sitten löysin, että mitä aito äidinmaito sisältää niin siinä on alle 0,1 mg/100g elikkä siis litrassa olis alle 1 mg. E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joten yliannostustakaan ei olisi hyvä saada, vaan kaipa tuo on ihan ok, kun sitä kerran saa myydä.

 

Olenpa tässä matkan varrella huomannut, että peruna-porkkana-velliä ei kannata antaa, jos lapsen päällä on seuraavien 24 tunnin aikana vaaleita vaatteita. Toi perhanan tökötti ei nimittäin lähde millään pesuaineella ja/tai tahranpoistoaineella pois. Olen jo varmaan jo kaikki mahdolliset yhdistelmät yrittänyt, mikään ei tehoa!! Mikähän tuossa vellissä oikein on, aivan kuin siinä olisi lisättynä jotain väriainetta, se nimittäin värjää myös tutit kellertäviksi, ja puhtaaksi ei saa millään konstilla! Siispä meillä ei enää syödä tuota mömmöä. Peruna-porkkanasose sen sijaan ei aiheuta puhdistusongelmia, se on vain tuo velli.

 

Samoin kuin olen tässä kokemusta kartuttaessani huomannut, että jos ostan lapselle vaatteita, tarkistan ennen ostoa, että vaatteen saa pestä 60 asteessa, jos ei saa, en osta!

 

 

 

9-8.2004

Kylläpä aika rientää ja poika kasvaa kovaa vauhtia!! Oma mittaukseni tänään oli pituutta noin 67 cm eli noin 2 cm enemmän kuin kolme viikkoa sitten, siis milli/pv!! Painosta ei ole tietoa… mutta mielipiteitä mun oikeestaan piti tänään kirjoitella:

 

TUTTIPULLOISTA:

Avent tuttipullot on kyllä parempia kuin Ainut. Avent on myös kliinisesti tutkittu, että se vähentää koliikkia ja tutti on muotoiltu muistuttamaan oikeaa rintaa. Pulloon on saatavissa myös vellitutteja, sitten kun on niiden aika. Ja kun vielä hiukan lapsi kasvaa, niihin on saatavissa juomanokka ja kahvat. Hoituu siis toi juomapuoli samoilla pulloilla siihen asti, kun oppii juomaan mukista. Olen noita nyt ostellut lisää ja heivannut pikkuhiljaa noi Ainun pullot vaan varapulloiksi. Ainu pullot myös vuotaa matkoilla, ne eivät ole tiiviitä. Toki niihin on erikseen ostettavissa korkkeja, mutta se on sitten aina ruokinnan alkaessa vaihdettava ja kun ne vuotaa myös korkin ja pullon välistä, jos ei tosi kovin kierrä kiinni, niin siinä aina pakostakin sottaa myös kätensä. Avent on suunniteltu niin, että korkin suojus sulkee tutin eikä se vuoda. Jos Ainun pulloa joutuu ravistamaan (korvikkeet pitää ravistaa) niin sitten pitää ottaa sormin tutista kiinni, niin että reikä sulkeutuu. Aventin tuttiin ei tarvitse koskea. Avent tosin ei mahdu tuttipullotermokseen, mutta ...... lue eteenpäin.

 

ÄIDINMAIDON VASTIKKEISTA & PULAUTTELUSTA & VATSAKIVUISTA:

Ja tosiaankin tuon kauheen pulauttelun takia olen tässä nyt vähän testaillut. Ensin siis syötiin Tuttelia, ja ylös tuli niin että lorisi! Sitten kokeilin Gefilus Tutteli-jauhetta ja sama juttu. Seuraavaksi sitten kokeilin Nan-maitoa, joka mielestäni pysyi vähän paremmin sisällä. Lopuksi sitten kokeilin Nan-jauhetta. Ja se on meidän juttu. Moni onkin sanonut, että jauhemaiset on vatsaystävällisempiä. Olen nyt antanut pelkästään tuota Nan-jauheesta tehtyä maitoa ja aina Avent-pullosta. Muutama yö on jo nukuttu rauhallisesti, kun aikaisemmin aina heräsi yöllä selällään maatessaan itkemään vatsakipujaan ja sitten helppas kun käänsi vatsalleen, mikä taasen sai aikaan sen, että puolet sapuskasta tuli ulos.

Tänään sitten kun oli kiire lähteä ostoksille, otin mukaan käyttövalmista Nan-maitoa Ainun pulloon valmiiksi lämmitettynä ja termokseen. Ylös tuli taas oikeen roppakaupalla ja just tuossa äsken heräsi taas iltauniltaan itkemään kuplivaa vatsaansa. Että oli kyllä vähään aikaan viimonen kerta noita käyttövalmiita... Jauhekin on muuten helpompi mitata tuohon Avent-pulloon, kun siinä on suurempi suuaukko, josta muuten menee astiaharjakin sisään, että on helppo myös pestä!

 

Menipäs Aventin kehumiseksi, mutta ei voi mitään....

 

TERMOSPULLOT:

Ja sitten tuohon matkustamiseen.... tulin siihen tulokseen, ettei noita tuttipullotermoksia oikeestaan tarvitakaan pullojen lämpimänä pitämiseen. Niitä voi sen sijaan käyttää noiden sosepurkkien kuljetukseen, eli lämmitän soseen jonkin verran syöntilämpöistä lämpöisemmäksi, lämpö riippuu vähän siitä, kuinka paljon on aikaa ruoka-aikaan, ja laitan sitten termokseen ja mukaan. Maitoa varten päätin ostaa ihan uuden, tavallisen termospullon. Eli siis lämmitän veden noin 40-asteiseksi ja kaadan sen termokseen. Nan-jauheet mittaan valmiiksi Avent-pulloihin. Kun sitten ruoka-aika koittaa, niin kippaan sopivan määrän lämmintä vettä pulloon jauheen päälle, tutti & suojus paikalleen, napakka ravistus ja valmista on.

 

VAIPOISTA:

Vaipoista voisin todeta sen verran, että me ollaan käytetty vaan Pampersia tähän asti, kun sijaisäiti sanoi, että ne on hänen mielestään parempia. Ja olen samaa mieltä. Ostettiin meinaan ihan kokeeksi paketti Liberoita ja kyllä on olleet vaatteet märkinä. Tänäänkin kun heräsi parin tunnin päikkäreiltään oli koko selkä märkä niskaan asti!!! Eikä se ollut hikeä vaan ihan ehtaa pissaa!! Pampersien kanssa ei näin ole käynyt. Yöksi en ole kertaakaan Liberoa laittanutkaan, kun se tuntui jo heti käteen paljon vetelämmältä kuin Pampers. Eli siis merkeissä tosiaan on eroja!!

 

Kirjoja adoptiosta, sijaisvanhemmuudesta ja lapsettomuudesta: Ahola Suvi, Iljan äidiksi Ahto Anja, Perhehoito lastensuojelussa Garam Sirkka, Toivottu lapsi Hovatta Outi, Pupujuttu ja muita vauvasatuja Nurmela Kari A, Sateenvarjorattaat Peltoniemi-Ojala Maarit, Oma lapsi -vihdoinkin Schultz Göran, Me olemme Bu-Ran ja Seo-Ran koreasta Kagan Elaine, Tatuoitu rakkaus Peltomaa Marianne, Matka Fredriksson Marianne, Simon Coran Pierre, Minun perheeni Weisseg Tuovi, Siirin salaisuus Hämäläinen Helvi; Uusi Aadam Järvinen Esa, Peli poikki, Juho Schwartz Malene, Mervi pieni ottolapsi Denker Henry, Uusi koti Kathylle Rautanen Elina, Avioton äiti ja adoptiopäätös Kim Elisabeth, Kymmenentuhatta surua Laurila Anja, Lainaksi annettu lapsi Rutter Barbara, Lapseniko sijaiskotiin Vainio Anneli, Alkoholivaurioinen lapsi perheen jäsenenä Tuuli Oinonen, Pitkä Odotus Linda Salzer, Lapsettomuus kriisinä Mäenpää-Reenkola, Naisen verhottu sisin Saario Pirre , Haikara lentää ohi Väisänen Leena, Lapsen menetys Laamanen Anna-Liisa, Sylipaikka Hovatta Outi, Saisimmepa lapsen Jokinen Seppo, Perhe on yhä Palo Jorma, Sängyssä vai kylppärissä Elton Ben, Vauvahorkka Gaffney Patricia, Pelastavat enkelit -Lapsemme ulkomailta: kansainvälisestä adoptiosta -Luonnotonta lapsen saantia -Äiti tuu ikkunaan: Äitiys -elämä vai kohtalo